Henna Kaaro ja suurisydäminen Doctro.
Henna Kaaro ja suurisydäminen Doctro.Kuva:

Henna Kaaro ja Doctro veivät Korpikylän Future Challenge -luokan

Ratsukko teki nuorten GP:n ainoan tuplanollatuloksen.

"Oli todella jännä kilpailu.  Kuuntelin verryttelyssä, että toiselta kierrokselta nollaa tulee, nollaa tulee, eikä ole varaa yhteenkään pudotukseen. Toiseksi viimeiselle esteelle olin lähtemässä tyrkkäämään, kun kuulin valmentajani Sanna Backlundin sanovan katsomossa "hou", ja mä olin, että istu, istu", viimeisenä toiselle kierrokselle lähtenyt Kaaro kertoi onnellisena palkintojenjaon jälkeen.

Hän on kilpaillut isolla Doctrolla (Indoctro - Clinton) reilun kaksi vuotta. Se löytyi melko raakana Belgiasta ja sattumalta.

"Olin kokeillut montaa hevosta, ja kun istuin sen selkään, tiesin kahden askeleen jälkeen, että haluan sen. En ollut edes ravannut!" Kaaro kertoo. "Kaikki rakastuvat Doctroon. Se on niin suurisydäminen hevonen, että se tuo mut aina maaliin, se vie mut vaikka maailman tappiin saakka!" Kaaro iloitsi.

Luokassa toiseksi sijoittui Nina Cederberg ratsulla Diaty Fortuna ja kolmanneksi Krista Tamminen LRK Axel V.

Tulokset tässä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi