Kullo Kenderin kaudesta taitaa tulla hyvä. Ainakin se alkoi uran ensimmäisellä suomalaisella mestaruusmitalilla.
Kullo Kenderin kaudesta taitaa tulla hyvä. Ainakin se alkoi uran ensimmäisellä suomalaisella mestaruusmitalilla.Kuva: Leena Alérini

Kullosta hallimestari

Suomessa asuva virolaisvahvistus, Lempäälän Ratsastuskeskuksen hevosilla hyppäävä Kullo Kender sai sunnuntaina ensimmäisen mestaruusmitalinsa koskaan - Suomessa.

"Ei mulla Virossakaan kylläkään ole kuin nuorten vuosilta yksi mitali", Kender iloitsi tuore kultamitali kaulassa.

"Mä todella arvostan tätä!"

Voittohevonen LRK Striga  näytti kahtena päivän osaamisensa koko kirjon. Se oli lauantaina luokassa viimeinen ja sunnuntaina ensimmäinen.

"Sellainen tamma se on", Kender hymyili.

Jukka Rantanen otti Carlos Santanalla hopean ja Terhi Toikka Zellmalla pronssin.

Nuorten mestaruus pysyi Suomessa, vaikka Ketlin Ramjalg sitä vaanikin. Ramjalg joutui kuitenkin tyytymään hopeaan. Kultamitalin vei Suomeen juuri Saksasta palannut Ilona Mäkipere Goombay Dancerilla. Hän oli luokassa myös toinen, mutta säännöt sallivat mestaruuskisaan vain yhden hevosen kerrallaan.  Henna Kaaro otti Doctrolla pronssin.

Lisää kuulumisia maanantain RatsastusPLUSsassa!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi