Puheenjohtajatuomari Caesar von Walzel ja kilpailunjohtaja Erkki Siltala palkitsivat Linda Palinin ja Tricoloren
Puheenjohtajatuomari Caesar von Walzel ja kilpailunjohtaja Erkki Siltala palkitsivat Linda Palinin ja TricolorenKuva: Sirkku Korkiamäki

Linda Palinista ensimmäinen kansainvälisen luokan suomalaisvoittaja Ainossa

Linda Palinista saatiin ensimmäinen kansainvälisen luokan suomalaisvoittaja Ratsastuskeskus Ainon kahden tähden kilpailuissa Järvenpäässä.

Palin ratsasti hevosellaan Tricolore 111 Z (Tangelo van de Zuuthoeve – Heartbreaker) 130 cm luokan voittoon. Luokka ratsastettiin kahdessa vaiheessa.

”Luokan korkeus ei ollut hirmuisen suuri, mutta siinä sai tosissaan ratsastaa voitosta, sillä vastassa oli muun muassa toiseksi sijoittunut Kullo Kender. Rata oli aika tekninen. 10-vuotias ”Tilda” on yritteliäs ja varovainen hevonen. Kaarteetkin sujuivat tänään hyvin ja etenimme hyvällä rytmillä. Erityisen iloinen olen siitä, että hevonen on parin kuukauden sairastauon jälkeen taas kunnossa.”

Hevosperheessä kasvanut 25-vuotias Palin opiskelee oikeustiedettä. ”Tämä on sen verran ailahtelevainen laji, että on varauduttava kaikkeen. Hevostilannekin saattaa vaihdella paljon.” Tällä hetkellä Palinin hevostilanne näyttää kuitenkin hyvältä, sillä kotona Ypäjällä on kasvamassa mukavat 5- ja 6-vuotiaat hevoset. Palinia valmentavat Anna-Julia Kontio ja Kiki Nyberg.

Seuraavat kilpailut ratsukolla ovat mahdollisesti jälleen Ainossa parin viikon päästä. Horse Show jää väliin, sillä se olisi jo kolmas kisaviikonloppu peräkkäin.

Kilpailunjohtaja Erkki Siltala kertoo, että tunnelmat Ainossa ovat hyvät. ”Lähtölistoista tietysti näkyy, että mukana ei ole kansainvälisiä huippuratsastajia, mutta kilpailu on täynnä ja meillä on 110-120 lähtevää hevosta. Emme oikeastaan tavoittelekaan maailmanluokan ratsastajia, vaan tarkoitus on tarjota suomalaisille ratsastajille kansainvälisiä ratoja hyvissä olosuhteissa.”

Siltala kertoo, että syksyn kansainvälisen kilpailun ajankohtaa mietitään jatkossa. ”Paras ajankohta olisi ehkä viikko ennen Tallinnan kansainvälisiä kilpailuja tai viikko Helsinki Horse Show’n jälkeen. Nyt moni kilpailija suuntasi Tallinnasta kohti Liettuan kansainvälisiä kilpailuja, jotka hypätään samaan aikaan Ainon kilpailujen kanssa.”

Kansainväliset kahden tähden estekilpailut jatkuvat Ainossa viikonlopun yli. Big Tour hypätään tasolla 140-150 cm. Nuorille hevosille on omat kilpailuluokkansa. Mukana on myös kansallisia esteluokkia. Sunnuntaina hypätään Mercedes-Benz Grand Prix, jossa jaetaan maailmanlistan pisteitä ja 24 600 euroa palkintorahaa. Lisäksi Ainossa nähdään kansallista GP-tason kouluratsastusta ja Evidensia Dressage Future Cupin finaali.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi