Nuorten mitalistit, vasemmalta Hanna Nordström, hopea, Wilma Heikkinen, kulta ja Emma Tallberg, pronssi.
Nuorten mitalistit, vasemmalta Hanna Nordström, hopea, Wilma Heikkinen, kulta ja Emma Tallberg, pronssi.Kuva: Leena Alérini

Wilma Heikkiselle kulta nuorissa

  • Nuorten SM-kisassa kirkkaimman mitalin otti Hattel Ridersin kasvatti Wilma Heikkinen Hattelin  luottohevoshankkijalta Hendrixiltä löydetyllä Barco M:llä, takanaan Hattelin systeemi.

Heikkinen pitää itseään tosin silti yllätysvoittajana, sillä hän on 18-vuotiaana vasta ensimmäistä vuotta nuorissa.

"Hevonen on vaan niin sellanen, että se tarvittaessa pelastaa, jos mä jäädyn", hän kiitteli. Barco M tosin kuulemma vihaa sadetta, joten sillä on ollut viikonloppuna kestämistä.

Asiassa auttoi, että aiempina päivinä "hermoillut" Heikkinen toteutti viimeisellä kierroksella valmentaja Sanna Backlundin neuvoa "rauhoittua ja ratsastaa kuin kotona".

Hopean otti Saksasta juuri Suomeen tullut, ja sinne kohta takaisin palaava Hanna Nordström uudella hevosellaan Quinteralla.

Pronssimitalisti Emma Tallberg oli pettynyt ja kertoi sen suoraan. Ei niinkään itseensä eikä hevoseensakaan, vaan enemmänkin tilanteeseen. "Olin finaalissa väärällä hevosella, Dobbelt Quidam on aivan liian vihreä vielä näihin tehtäviin", hän harmitteli. "Harmittaa, sillä tämä oli viimeinen vuosi nuorissa", Tallberg totesi. Äärimmäisen tavoitteellisen, Sveitsissä valmentautuneen,  kilparatsastajan ura olisi ollut hyvä lopettaa kultamitaliin. Tallberg on tullut siihen tulokseen, että ratsastusammattilaisen ura ei ole häntä varten ja meneillään olevat luokanopettajan opinnot menevät nyt edellä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kolmas hevonen, kaikkein isoimpia luokkia hyppäävä Dolce Vita Crosby siirtyy aloittelevan kilparatsastajan opetusmestariksi.

RatsastusPLUSsassa lisää huomenna!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi