Mikaela Lindh saapui Tanskasta Suomeen kilpailemaan Pohjoismaiden mestaruuksissa.
Mikaela Lindh saapui Tanskasta Suomeen kilpailemaan Pohjoismaiden mestaruuksissa.Erja Andersson

PM-kouluratsastus: Tanskan seniorit veivät joukkuekullan

Senioreiden joukkuekilpailussa oli mukana kolme joukkuetta. Suomalaisittain parhaimmat prosentit ratsasti Mikaela Lindh, saaden prosentteja 68,100. Hän jäi kuitenkin juuri sijoitusten ulkopuolelle luokassa. Ratsuna hänellä toimi Skovlunds Gamin. Koska kyseessä oli kuitenkin joukkuekilpailu, menivät sijoitukset Tanskalle ja Ruotsille. Norjalla on mukana vain kaksi ratsastajaa, joten joukkuekilpailussa he eivät ole mukana. Suomi jäi näin ollen kolmannelle sijalle. Suomen joukkueessa ratsastivat Lindhin lisäksi, Kira Kanerva, Stella Hagelstam ja Anna von Wendt.

Päätuomarina toiminut Karkkolainen arvosti tanskalaisten hevosten rauhallisuutta. "Tanskalaisten hevosten hännät eivät viskoneet kiukkuisina, ja hampaiden narskutusta ei esiintynyt."

Voittajan, Tanskan Helene Melsenin radassa C-pisteessä istunut Karkkolainen nosti ratsukon piaffin esille. ”Piaffi oli erittäin hienoa, ja lisäksi siirtymiset sisälle liikkeeseen ja siitä ulos olivat heidän edukseen.”

Koulukilpailussa jaettiin myös mitalit poneissa ja Tanska vei voiton isojen ponien joukkuekilvassa. Hopea jaettiin ruotsalaisille ja pronssi matkasi Norjaan. Suomen joukkue jäi neljännelle sijalle. Vaikka tulokset jäivätkin naapurimaiden varjoon, oli joukkueenjohtajana toimivan Lilli Luoman mukaan ratsukot olivat tasollaan. Tanskan yhteistulos oli 436,35, ja eroa seuraavaksi tulleesseen Ruotsiin kertyi toistakymmentä prosenttia. Suomen tulos jäi pronssista vain puolisen prosenttia, joten taso oli jo lähellä muita.

Pienissä kouluponeissa Tanska tyhjensi mitalipöydän henkilökohtaisessa kilpailussa. Neljäs sija kirjattiin myös Tanskaan. Kaksi ruotsalaista menivät suomalaisen Amundha Huttusen edelle. Suomalainen otti ponillaan Pin Rock's Hannibal prosentit 68.902.

Nuorten kilpailussa parhaan tuloksen ratsasti suomalaisista tänään Ella Paloheimo - Wolle Wolkenstein (67,412%). Ratsukon tulos riitti kahdeksanteen sijaan. Joukkukilpailu ratkaistaan huomenna perjantaina.

Joukkuekilpailuissa otetaan huomioon kolmen ratsukon tulos.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi