Tuoreet SM-voittajat maratonin vesiesteellä: Talvikki Järvinen ja Danser T
Tuoreet SM-voittajat maratonin vesiesteellä: Talvikki Järvinen ja Danser TKuva: Erja Andersson

Valjakkoajon tuoreet Suomen mestarit

Salon Halikossa kilpailtiin valjakkoajon Suomen mestaruuksista viikonloppuna. Tällä kaudella useamman kansainvälisenkin voiton napannut valjakko Talvikki Järvinen - Danser T hallitsivat myös suvereenisti mestaruustaistoa kotimaassa.

"Hevonen oli todella mukava ajaa tänään, PM-kisat eivät painaneet juurikaan. Eilisessä maratonissa oli ehkä havaittavissa pientä väsymystä, hevonen ei aivan ollut samanlaisessa vireessä kuin yleensä. Koulukokeen raskas pohja ehkä vähän veroitti myös, mutta muuten Danser T on toiminut täällä hyvin", tuore kultamitalisti kertoo.

Olosuhteet eivät sään puolesta olleet kisalle ihanteelliset. Perjantain kouluosuus ajettiin nurmelle, ja sinne jouduttiin ajamaan hiekkaa pitävyyden parantamiseksi. Lauantain sää oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Sateista johtuen pohja oli paikoittain liukas, mutta ajettavissa. Sunnuntain tarkkuudet suoritettiin kaatosateessa, ja palkintojenjaot hoidettiin ilman hevosia maneesissa.

Ponien SM-kisassa viimeiseen osakokeeseen saakka selvisi kaksi piensuomenhevosta, joista Hessin Vihtori ja Hannu Kalalahti päihittivät Anne Friisin ohjastaman Friisin Paletin.

Junioreiden voittajaksi selviytyi 17-vuotias Tuuli Liski ponillaan Arvalon Golden Scarlett. Mutta mitä suunnitelmia tällä tuoreella kultamitalistilla on kultaiselle ponilleen? Ja mitä puolestaan suunnittelevat Järvinen tai hopeamitalille ajanut Ben Simonsén? Huomenna se on luettavissa RatsastusPlussasta!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi