Hevosopiston 5-talli toimii jo nyt vain vieraskäytössä.
Hevosopiston 5-talli toimii jo nyt vain vieraskäytössä.Kuva: Miia Lahtinen

Hevosopisto vähentää taas

Ypäjän Hevosopiston uusimmat YT-neuvottelut saattavat johtaa enintään 18 henkilön irtisanomiseen, osa-aikaistamiseen tai tehtävänkuvien muutoksiin.

Taustalla on ammattikoulutuksen reformi, jossa oppimista siirretään oppilaitoksista työpaikoille. Kun ammattillisen koulutuksen rahoitusta leikataan, Hevosopiston pitää vähentää menojaan yli miljoonaa euroa vuosina 2017 - 2018.

Ammattikoulutuksen leikkaukset ovat aiheuttaneet laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Hevosopiston toimitusjohtaja Petri Meller toivoo, että asiasta nähtäisiin myös positiiviset puolet. Esimerkiksi uusien henkilökohtaisten opintopolkujen avulla osa oppilaista selviää koulusta aiempaa nopeammin.

"Meilläkin on yhä paljon oppilaita vahvalla hevostaustalla", Meller muistuttaa. "Tosin aiemminhan kaikilla opiskelijoilla hevostausta oli vahva", Meller lisää.

Hevosopiston leikkauksissa suurimmat vähennystarpeet kohdistuvat opetukseen. Työntekijöitä on jäämässä eläkkeelle ja irtisanomisia ja osa-aikaistamisia on edessä. Kaikkiaan uhattuna on miltei viidennes oppilaitoksen hieman alle sadasta työpaikasta.

Myös talliyksiköiden sulkeminen on mahdollista, sillä nyt osa talleista on vajaina. Hevosopistolla on Mellerin mukaan 350 hevospaikkaa. Omia hevosia on noin 130, yksityisten omistajien hevosia Hevosopiston talleissa asuu 80-90.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi