Juulia Jyläs sai paikan maailmancupin Helsingin osakilpailuun viidentenä suomalaisratsastajana.
Juulia Jyläs sai paikan maailmancupin Helsingin osakilpailuun viidentenä suomalaisratsastajana.Kuva: Juulia Jyläksen arkisto

Juulia Jyläs nimettiin maailmancupiin

Juulia Jyläs ratsastaa sunnuntaina esteratsastuksen maailmancupin osakilpailun Helsingissä hevosella Finishing Touch Wareslage.

Toukokuusta asti hevosen kanssa yhteistyötä tehnyt Jyläs kertoo, että on hienoa päästä kilpailemaan Helsinkiin.

"Kilpailu on kuitenkin aina kilpailua. Ratsastajalle se ei tuota isoja eroja, onko kilpailu sitten Hollannissa, Espanjassa tai Portugalissa. Ratsasaja yrittää minkä tahansa yleisön edessä tehdä parhaansa. On silti totta kai hienoa tulla Helsinkiin, ratsastaa tämän tason kilpailu, hienoissa puitteissa", Hollannissa asuva Jyläs kertoo.

Finishing Touch Wareslage on kymmenenvuotias ori. Jyläs kertoo, että ratsukkona heidän korkeatasoisin suorituksensa on tähän mennessä ollut yksi 160-senttinen GP-luokka. Jyläs kuvailee oritta vahvaksi ja isolaukkaiseksi hevoseksi.

"Isolaukkainen hevonen saattaa olla kisatilanteessa joskus hankalampi kuin pieni ja näppärä hevonen. Mutta tässä hevosessa on kyllä erittäin paljon kapasiteettia", Jyläs arvioi.

Sunnuntain kilpailu tulee Jyläksen mukaan olemaan jännittävä. Hän sanoo, että ratamestari Luis Konickxin tehtävä ei ole helppo.

"Luulen, että radan rakentaminen on ratamestarille aika haasteellista, koska mukana on eritasoisia ratsastajia. Siellä on ihan maailman huippuja, mutta sitten myös kokemattomampia ratsukkoja. Ainakin Hollannissa häntä pidetään erittäin taitavana, ja itse olen aina tykännyt hypätä hänen ratojaan."

"Ylipäätään sunnuntain kilpailusta tulee erittäin jännittävä. Siellä on mukana maailman huippuja, maailman parhaita hevosia", Jyläs sanoo.

Muut maailmancupin suomalaisnimet ovat Anna-Julia Kontio, Satu Liukkonen, Sebastian Numminen ja Mikko Mäentausta

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi