Münchenin GP keskeytettiin onnettomuuden takia

Münchenin GP keskeytettiin onnettomuuden takia

Kolmen tähden esteratsastuskilpailu Saksassa keskeytettiin vakavan onnettomuuden takia.

Suomalaisratsastaja Emma Tallberg oli ehtinyt ratsastaa oman ratansa 160-sentin luokassa, kun onnettomuus tapahtui.  Nuoren irlantilaisratsastajan hevonen kompastui ison hypyn alastulossa, ja sen jalka murtui. Ratsastaja jäi hevosen alle, eikä hevonen päässyt ylös murtuneen jalan takia. Ratsastaja joutui odottamaan minuutin verran, ennen kuin hevonen saatiin vedettyä pois hänen päältään, tilanteen nähnyt Tallberg kertoo.

Hevonen jouduttiin lopettamaan, ja helikopteri haki ratsastajan. Hän oli tajuissaan ja pystyi puhumaan. Ratsastajat ja tuomaristo päättivät yhteisesti, että kilpailu keskeytetään.

Tallberg oli järkyttynyt. Ilo ja onnellisuus omasta onnistuneesta radasta, yhdellä pudotuksella suoritetusta ensimmäisestä 160-luokasta, haihtui hetkessä. Hän tunsi loukkantuneen ratsastajan myös henkilökohtaisesti.

"Tää näyttää tän urheilun luonteen. Vaikka noin pahasti käy harvoin", Tallberg totesi murheellisena.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi