McLean: Hevoskoulutuksen ongelmat ajoituksessa

Australialainen tiedemies Andrew McLean on tullut taas Suomeen.  Tänään ja huomenna, 9.-10.10. hän on Harjun Oppimiskeskuksessa.  Hevosurheilu julkaisi viimeksi jutun McLeanista hänen esiinnyttyään 4YourHorse -tilaisuudessa.  Juttua on tulossa tämänkin viikon tapahtumasta. Tässä kuitenkin muistin virkistämiseksi raportti kahden vuoden takaa.

"Mitä enemmän tiedämme hevosen oppimisesta, sitä parempi se on urheilulle", Andrew McLean sanoo.

Hevosurheilu nimittäin tarvitsee kaikki mahdolliset avut.

Suuri yleisö ei halua nähdä urheilua, jossa toista osapuolta kohdellaan sen mielestä huonosti.

McLean aleviivaa, että kannukset, piiskat, raipat ja kovat kuolaimet ja varsinkin tapa, jolla niitä käytetään, ovat tulenarka asia. Ne voivat antaa suurelle yleisölle viestiä, jonka kanssa kannattaa olla varovainen. Etenkin, kun ratsastus on jatkuvasti vaaravyöhykkeessä Olympialajina.

Mutta takaisin koulutukseen.

Kouluttajan suurin ongelma on ajoittamisessa. McLean alleviivaa, että hevonen on aivorakenteeltaan sellainen, että se oppii hyvin lyhyessä hetkessä eikä kykene yhdistämään asioita juuri lainkaan. Se ei kykene käsitteellistämään.  Jos kiitos -tai rangaistus- tulee myöhään, hevonen ei liitä sitä enää haluttuun asiaan.

Taitavimmat kouluttajat tietävät, ovat aina tienneet,  nämä asiat vaistonvaraisesti ja McLean arvostaa vanhaa hevosmies- ja naistaitoa. Kaikenikäistä hevostaitoa. Aivan erityisesti hän arvostaa Kyra Kyrklundia.

"Kun katsot vaikkapa hyviä ratsastajia hidastettuna, he antavat hevoselle avut biomekaanisesti oikeaan aikaan", McLean toteaa ja ylistää 1800-luvun ranskalaista kouluratsastusta Francois Baucheria ja vielä vanhempaa Antoine de Pluvineliä.

McLean on suuri inhimillistämisen vastustaja. Monista syistä.  Ensisijaisesti siksi, että tarve saada nähdä "inhimillisyyttä" eläimissä kumpuaa ihmisistä, ei eläimistä. Ilmiö on sama kuin useimpien ihmisten tarve kokea, että heidän lemmikkieläimensä tai jopa hevosensa rakastaa heitä.

"Jos sanon heille, että en ole aivan varma onko niin, he ovat valtavan pettyneitä. Joskus kysyn vielä, minkälaista rakkautta on sellainen rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ollakseen totta. Minun mielestäni se ei ole rakkautta ollenkaan. Oikeasti eläinrakas ihminen hyväksyy eläimen sellaisenaan kuin se on."

Oikeasti eläinrakas ihminen hyväksyy eläimen sellaisenaan kuin se on.

Apujen, kiitosten ja rangaistusten ajoittaminen on yksi syy vastustaa joka puolelta tunkevaa inhimillistämisen tarvetta.

"Jos ihminen ei ymmärrä miten yksinkertaisesti hevonen "ajattelee", jos hän kuvittelee että hevonen "sikailee" tai "pelleilee", hän ei oivalla myöskään oikean ajoituksen merkitystä", McLean sanoo.

Johtajuuskysymykseen McLean vastaa näin: "Tuon asian  pohtiminen on muuten etologien (eläinten käyttäytymistiede) helmasynti! Itsekin pidin vahvaa johtajuutta tärkeänä takavuosina, kunnes oivalsin, että yksinkertaisempaa on sittenkin opettaa hevoselle jokin asia, kuin pohtia sitä kumpi on isompi pomo. Hevosten laumakäyttäytyminen on hierarkista, mutta se on sitä ilman, että hevoset itse oivaltavat asiaa. Hevosen hierarkia-kuviot ovat aina kahden hevosen välisiä. Jokin hevonen voi olla alamainen yhdelle hevoselle, väistää sitä. mutta ylempi jotakuta toista, joka on alempi sitä ensimmäistä..."

"Ehkä kuitenkin se, että me ihmiset johdamme tätä laivaa, tarkoittaa myös, että tietyssä mielessä me olemme niitä pomoja."

Mistä inhimillistämisen tarve sitten tulee, siihen McLean ei osaa vastata. "Ehkä ihmisen aivorakenne on sellainen, että hän ei vain kykene hahmottamaan muunkaltaisia elollisia kuin kaltaisiaan?", hän ehdottaa.

Hevoskoulutuksessa on useita hyviä tapoja päästä haluttuun tarkoitukseen.

"Negatiivinen vahvistaminen voi olla erittäin hyvä oikein tehtynä, mutta se voi olla myös huono", McLean sanoo ja viittaa paineeseen ja paineen poistoon. Ratsastaminen itsessään on hyvin pitkälti tätä,  negatiivista vahvistamista: Painan sinua sormella, kun siirryt, paine lakkaa ja saat siten palkinnon oikeasta reaktiosta.

"Positiivinen vahvistaminen, eli esimerkiksi (naksutinkouluttajien käyttämä) klikkaus, aina kun hevonen tekee jotakin oikein, on todella tehokas sillä se on nopea.  Se toimii myös ainoana keinona."

"Paras ja tehokkain keino on kuitenkin yhdistää nämä kaksi", hän sanoo ja jatkaa: "Saan tästä paljon kritiikkiä, mutta en ole koskaan ymmärtänyt puhdasoppisuuden kannattajia missään asiassa."

Rankaisua kouluttamisessa ei tarvita. Se on sitä paitsi tarpeetonta, jos opettaminen on tehty taidolla.

Kysyttäessä, onko kouluratsastuksessa valmentajia, joiden menetelmiä hän ei hyväksy, McLean kieltäytyy vastaamasta.

Suoraan kysymykseen, ovatko paljon kritiikkiä saaneiden Anky van Grunsvenin ja Sjef Janssenin metodit vääriä, hän vastaa: "Ei voi sanoa niin. On totta, että he ovat luultavasti vieneet liian pitkälle deep and low-metodinsa (rollkur), enkä itse usko, että se on paras mahdollinen tapa kouluttaa hevosta, mutta se on heidän juttunsa, enkä näe asiassa megaluokan epäkohtaa. Anky on äärimmäisen taitava ratsastaja, ja tekee vastaavasti kritisoijiaan paremmin monta, monta muuta asiaa ratsastuksessa", hän sanoo. "Esimerkiksi sen, että hän osaa olla käyttämättä jalkaa ja kättä yhtäaikaisesti."

Tiedemiehenä McLean mittaa asioita. Hän on tehnyt huomion, että 110 askelta minuutissa on ideaali laukan rytmi estehevoselle.  Kun se laukkaa tässä rytmissä, lähestymiset ja hypyt sujuvat parhaiten. "Ihan rodusta riippumatta. Näin vain on, eikö olekin ihmeellistä?", hän sanoo ja esittelee iPhonessaan olevaa ilmaista tikittävää metronomi-sovellusta, jolla kuka tahansa voi mitata hevosen laukan rytmin.

Kun tätä oivallusta tarkastelee vanhan hevosmiestaidon valossa, muistaa, että ei ole kuultu yksi eikä kaksikaan kertaa kokeneiden valmentajien sanovan, että "jos rytmi on oikea, kaikki muu sujuu itsestään". (Viimeksi allekirjoittanut kuuli tämän väittämän Tom Gordinin suusta pari viikkoa sitten, toim.huom).

Kouluratsastuksessa pitäisi FEI-tasolla tehdä useita korjauksia.

Training scale on ongelma itsessään, sillä hevosen koulutus on asetettu aikajanalle, joka on McLeanin mielestä epälooginen.

"En usko, että tuota alunperin saksalaista ohjeistusta on koskaan tarkoitettu tällaiseen käyttöön, joten siinä on jonkinasteinen väärinkäsitys", hän arvelee.

Tuomaritasolla on pidettävä huoli siitä, että arvostelu on läpinäkyvää ja sellaista, mikä johtaa kohti hevos- ja samalla yleisöystävällistä ratsastusta. Esimerkiksi palauttaa oikean rytmin ja tasapainon käsite ja palkita siitä, että jos ratsastaja antaa ohjaa (descente de  main)  ja on käyttämättä jalkaa, hevonen edelleen ylläpitää saman rytmin, kuten vanhoissa ranskalaisissa oppikirjoissa opetetaan.

"Aivan kuten Pluvinel ja Baucher opettivat jo yli sata vuotta sitten", hän sanoo.

Tällaiset asiat veisivät lajia tehokkaasti uuteen suuntaan, mikäli niin halutaan.

"FEI:ssä on kuitenkin tyydytty tekemään lähinnä kosmeettisia korjauksia asioihin. Esimerkiksi minua ei ole pyydetty kehitystyöhön mukaan, vaikka olisin siitä hyvin kiinnostunut", hän tuumaa.

Haastattelun lopuksi McLean heittää avoimen kysymyksen, joka liittyy suoraan tähän maailmanaikaan, jona sosiaalinen media on täyttynyt solvauksista ja vihaviesteistä ja potenssiin kaksi, kun eläimistä on kyse: "Sitä olen ihmetellyt usein, että miksi ne ihmiset, joille eläinten hyvinvointi on elämässä asia numero yksi, ovat usein myös heitä, jotka ovat kaikkein ilkeimpiä kanssaihmisiään kohtaan?"

4YourHorse

Artikkelia muokattu 19. lokakuuta kello 22.3o: lisätty haastattelutekstiä.