Backlundista esteiden päävalmentaja.
Backlundista esteiden päävalmentaja.Miia Lahtinen

Valmentajavalinnat tehtiin

Suomen Ratsastajainliitto julkisti juuri uudet maajoukkuevalmentajavalinnat.

Urheilujohtaja Aki Ylänne ei juuri valota perusteita päätösten taustalla. HUJOn kokouksessa mietittiin kolme tuntia ehdokkaiden plussia ja miinuksia.

Kouluratsastuksen valinnat olivat Ylänteen mukaan helpot, kun vanhat valmentajat haluttiin jatkamaan.

Kenttäratsastukseen päätettiin valita tiimi, jossa ruotsalainen Anna Hassö toimii valmentajana Pirkko Herdin kanssa yhdessä. Se helpottaa yhteydenpitoa ja lieventää kielimuuria. Lisäksi Herd valmentaa kehitysrengasta.

Esteillä vanhempien ikäryhmien kohdalla asioita mietittiin kolmen tasaisen vaihtoehdon kesken. Omien kilpailunäyttöjen lisäksi painotettiin toimintaa nuorten kanssa.

"Hyvällä omallatunnolla olisi voinut valita kenet tahansa", Ylänne sanoo.

Sanna Backlund iloitsi valinnasta ja uudesta haasteesta.

"Olenhan mä tosi iloinen. Mun kutsumushomma. Olen hyvin otettu."

Backlund toteaa, että jatkossa jääviyskysymykset täytyy ottaa huomioon hevoskauppaa tehdessä entistäkin selkeämmin.

Omaa kilpauraansa Backlund jatkaa jotakuinkin samaan tapaan, mutta valmennettavien tarve menee omien kisasuunnitelmien edelle.

"Mutta enhän mä moneen vuoteen ole niin tavoitteelisesti kilpaillut" hän huomauttaa.

Valitsematta jätetty Mikael Forstén oli niukkasanainen valinnasta kuultuaan.

"Ei minulla ole tuohon mitään sanottavaa", Forstén toteaa.

Hän kertoo jarrutelleensa monia, jotka ovat pitäneet valintaa läpihuutojuttuna.

"En ole missään vaiheessa pitänyt valintaa itsestäänselvänä", hän korostaa.

Forstén ei aio kysellä, mihin valinta kilpistyi.

"Ei ole mun tyylistä jankuttaa. Ei se siitä parane."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi