Emilie Brolin ja Henri Ruoste kaksintaistelun tiimellyksessä.
Emilie Brolin ja Henri Ruoste kaksintaistelun tiimellyksessä.Kuva: Leena Alérini

Naapurimaan bling blingkään ei auttanut - kaksintaistelun voitto Suomeen

Ruotsalaiset olivat panostaneet kaikkensa, jotta knock out -kaksintaisteluratsastuksen voitto olisi mennyt heille. Tässä(kin) kisassa ulkonäkö on tärkeä. Tuleehan osa arvostelusta interaktiivisesti,  yleisöltä. Ainakin yleisö luulee niin.

Ruotsalaisleirissä oli panostettu muun muassa kultaisiin saappaisiin ja bootseihin, myös hevosella.

Suomessa ei ole ehkä varaa ihan tällaisiin varustesatsauksiin, mutta täällä oltiin urheilullisesti valppaina. Kuuluttaja ja lähtömerkin antaja Teemu Ahtee pisti ruotsalaiset kuriin lentokapteenin auktoriteetilla jo ennen lähtömerkkiä, muun muassa ruotsalaisratsukon yrittäessä lähteä kisaan etuajassa.

"You may ride for your king, but I am mister Kling here", hän jyrähti yleisön osoittaessa suosiotaan, ruotsalaisen ollessa niin sanotusti jo "kiitoradalla".

Hetkeä myöhemmin hän jatkoi tutun oloisesti: "Now you may take your positions."

Ja huusi "kling!"

Niin siinä hyvinkin lyhyessä ajassa kävi, että viimeisenä radalla nähtiin Suomi-Suomi -pari. Hallitseva Suomen mestari Anna von Wendt sai Denzelin satulassa vastaansa Henri Ruosteen ja Roblen.  Nyt yleisön tehtävä ei enää ollutkaan niin selkeä.

Hilkulle se meni, vaikka von Wendt onnistui välierissä sijoittamaan ohjelman ulkopuolelle näyttävän courbetten.  Kaiken kouluratsastuksessa viikonloppuna voittanut Henri Ruoste vei teemaan sopivasti koti-Saksaan myös viikonlopun viimeisen luokan voiton.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi