Anna-Julia Kontio.
Anna-Julia Kontio.Kuva: Leena Alérini.

Kontiolle ja Fardonille kaksi 150 sijoitusta

Anna-Julia Kontion huippukausi jatkuu Asconassa, Sveitsissä, kolmen tähden kilpailuissa.

Hän kilpaili Fardonilla perjantaina ja lauantaina ja otti molempina päivinä sijoituksen FEIn ranking-luokissa 150-tasolla. Perjantain aikaluokassa ratsukko oli kymmenes.

"Se ei ollut Fardonille paras mahdollinen rata. En päässyt oikein missään kohtaa ratsastamaan eteen", Kontio kertoo.

Lauantaina Kontio ja Fardon olivat kolmansia, vain yhden sadasosasekunnin päässä kakkosruusukkeesta. Perusrataan ratsastaja ei ollut sataprosenttisen tyytyväinen.

"Uusintaan Fardon tsemppasi ja hyppäsi todella hyvin", Kontio iloitsee. Huomenna kimo ei enää kilpaile.

"Kaksi luokkaa, ja kaksi hyvää sijoitusta", Kontio sanoo tyytyväisenä.

Sunnuntain GP:n Kontio ratsastaa Pacific des Essartsilla. Sillä Kontio on Asconassa hypännyt vain yhden pienen, 135-sentin radan neljällä aikavirheellä ja virittelymielessä. Sunnuntaiksi on toiset ajatukset.

"Kyllä mä lähden ihan voittomielellä liikkeelle", Kontio sanoo.

Bratislavassa suomalaisten vire ei ollut aivan eilisenlainen. Yksi hyvä sijoituskin saatiib: Henri Kovacs oli 140-luokan toinen ratsulla Through The Looking Glass.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi