Susanna Granroth ja Anatevka viime kesänä Ypäjällä.
Susanna Granroth ja Anatevka viime kesänä Ypäjällä.Kuva: Erja Andersson

Suomi hännille nations cupissa Drammenissa

Parhaan suorituksen teki ensikertalainen Susanna Granroth Anatevkalla.

Granroth selvitti radan virheittä aivan loppumetreille, mutta kolmoissarjalla putosi kaksi puomia. Granroth oli kuitenkin omaan ja hevosensa suoritukseen tyytyväinen.

"Supertyytyväinen. Kun käveltiin rataa, se ei tuntunut niin tekniseltä, mutta oli siellä tekemistä ja isoja esteitä", Granroth totesi.

Satu Liukkoselta ja Gurra Hopilta putosi kolme, eikä Niclas Aromaan Chairman ollut lainkaan hyppymoodissa, vaan kielsi kahdesti. Sebastian Numminen lähti radalle pitkin hampain nuorella ja kokemattomalla Que Adorella. Alku oli hyvä, mutta loppua kohti asiat muuttuivat liian nopeiksi. Lopputulokseksi kirjattiin 25 virhepistettä.

Maiju Mallatin piti hypätä Drammenissa Vatson Sittellä, mutta sillä oli jalka kipeä. Mallat otaksui, että kyseessä oli kavio.

"Joko se oli kolauttanut sen tai kenkä kiristi. Se oli kengitetty viikkoa ennen. Keskiviiikkona oli ensimmäinen vet-check ja toinen torstaiaamuna. Tänään se oli jo aika hyvä, ja huomenna olisi todennäköisesti ollut täydessä iskussa", Mallat kertoo harmistuneena kotimatkaltaan Ranskaan.

"Tää on tätä hevosurheilua. Pomo ei ollut mielissään, joten ollaan menossa kiireellä kotiin", Mallat lisää.

Hän aloittaa jo parin viikon kuluttuaa uudessa omassa yrityksessään Pariisin lähellä, mutta jatkaa työtä muun muassa Vatson Sitten kanssa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi