Jokivarren Kunkku voitti viime vuonna muun muassa Nordic Kingin ja Suur-Hollola-ajon. Kuva: Jarno Unkuri
Jokivarren Kunkku voitti viime vuonna muun muassa Nordic Kingin ja Suur-Hollola-ajon. Kuva: Jarno Unkuri

Jokivarren Kunkku aloittaa sunnuntaina

Vuoden 2015 ravikuningas Jokivarren Kunkku palaa tauolta ensi sunnuntaina 28. toukokuuta Pihtiputaan raveissa.

Jokivarren Kunkku avaa kilpailukautensa Pihtiputaan paikallisraveissa. Ori kilpaili viimeksi syyskuussa.

Pihtiputaalla Jokivarren Kunkku osallistuu viiden hevosen tasoitusajoon. Kilpailumatka on 2060 metriä ja ykköspalkinto 120 euroa. Valmentaja Antti Ojanperä ohjastaa hevosta itse. Hän sanoo, että hevoselle haetaan Pihtiputaalta pehmeää laskua.

"Aloitetaan nollasta, niin siitä on hyvä lähteä ylöspäin. Ihan hyvässä kunnossa se on muuten, mutta emme ole vielä päässeet ajamaan kovempaa. Sen vuoksi aloitetaan varovasti", Ojanperä kertoo.

Hevosta on vaivannut pieni jalkavamma, ja myös kelit ovat haitanneet treenaamista. Ojanperän mukaan Jokivarren Kunkku ei palaa radalle huippuvireessä, mutta sitä on nyt päästy ajamaan jo melko normaalisti ja nousujohteisesti. Oriille otetaan alle pari helppoa starttia, ennen kuin sen kanssa lähdetään tositoimiin.

"Katsotaan vielä hevonen läpi, että miten se ottaa startin ja mietitään jatkoa. Mennään askel kerrallaan. Mitään kiveen hakattuja suunnitelmia ei ole."

Jokivarren Kunkun päätähtäin on Vermon kuninkuusravit. Ojanperä sanoo, ettei muualle oikeastaan edes tähdätä. Hän on positiivisella mielellä hevosen kanssa. Kunkku näyttää päällepäin huippukuntoiselta, vaikka kovat ajot puuttuvat vielä. Ori saa Pihtiputaalta kilpailutuntumaa.

"Pääsee hevonenkin vähän fiilikseen ja purkamaan paineita pitkän kilpailutauon jälkeen", Ojanperä toteaa.

Juttua päivitetty 22.5. klo 12:28: Lisätty Antti Ojanperän kommentit.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi