Jokivarren Kunkku otti vierastallissa rennosti ennen lämmitystä.
Jokivarren Kunkku otti vierastallissa rennosti ennen lämmitystä.Kuva: Hanna Laakso

Antti Ojanperä: "Mielenkiintoinen viikonloppu edessä"

Jokivarren Kunkun valmentaja Antti Ojanperä sanoo, että lähtökohdat ovat heillä nyt paremmat kuin ennen viime vuoden kuninkuuskilpaa. 

Hieman ennen aamukuutta Pihtiputaalta kohti Vermoa lähteneet Antti Ojanperä ja Jutta Ihalainen marssittavat kuninkuuskilpailuun kahden vuoden takaisen kuninkaan hyvillä mielin.

"Hevonen on tuntunut kotona hyvältä. Kyllä meillä on ihan mielenkiintoinen viikonloppu edessä", Antti Ojanperä sanoo.

"Ei tässä mitään pullistella, mutta meidän tavoite on ravikuninkuus. Ja siitä haaveilee ihan jokainen, joka näihin kisoihin lähtee."

Ojanperä toteaa, että Jokivarren Kunkun tilanne on lähtökohtaisesti parempi kuin ennen viime vuotista Turun kuninkuuskilpaa.

"Viime vuonna sairastuminen tuli juuri huonoon kohtaan kuninkuuskilpailua ajatellen, ja meiltä loppui silloin aika kesken. Nyt keväällä oli pikkuongelma, mutta olemme kuitenkin saaneet valmistautua ihan mukavasti. Niin hyvä hevonen ei ole kuin se oli kaksi vuotta sitten Joensuussa, mutta kyllä sen pitäisi asiallinen nyt olla."

Kuninkuuskilvan ensimmäinen osalähtö on ravien 12. lähtö. Se juostaan ohjelman mukaan kello 17.48.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi