Costello karkasi vastustajiltaan Vermossa.
Costello karkasi vastustajiltaan Vermossa.Kuva: Pekka Salonen

Costello palautti päiväjärjestyksen

Risto Tupamäen ajokki Costello palasi kultakantaan Vermossa.

Toissa viikolla Polaralle nöyrtynyt Costello oli kerännyt Toto65-pelissä hurjan 93 prosentin kannatuksen.

Tupamäki otti Costellon rattailla alkumatkan rauhallisesti, mutta joutui väistelemään edestä laukanneita kilpakumppaneita.

Toisen puolikkaan alussa Costello marssi johtavan rinnalle ja samassa keulaan saakka. Vieskermäiset peliprosentit kerännyt ravuri sai tehdä siinä oman juoksunsa ja oli kuin hiitillä olisi.

"Meitä kunnioitettiin sen verran, että pääsimme johtavan rinnalle ja keulaan, mitä en osannut ennakkoon ajatella.  Sen jälkeen oli helppoa", Risto Tupamäki sanaili voittajahaastattelussa.

Costellon voittotulos oli lumimyräkässä 25,3a / 2100 metriä.

"Costello oli tavallista rauhallisempi. Sille sai antaa pieniä merkkejä, ettei kukaan vaan pätkällä pysty yllättämään."

Ville Herttuan valmentama Costello kilpailee seuraavan kerran jo lauantaina Lappeenrannassa.

Pauli Raivion valmentama Tähen Topelius oli maalissa toisena. Topper käänsi tiukan kolmoskamppailun edukseen Ari Moilasen kannustamana.

Toto65-2: Jos ensimmäinen kohteen jälkeen usea pelaaja sai hymyillä oikeaa merkkiä, kävi toisen kohteen jälkeen melkoinen puhuri kuponkipinossa.

Enintään 2300 euroa ansainneiden lämminveristen ryhmäajossa tapahtui heti kiihdytyksessä. Eniten pelatut As De Pique ja Athletic Style laukkasivat, jolloin kenttä oli avoin.

Parhaiten suosikkien epäonnen hyödynsi Baruk Ariel ja Kari Venäläinen. Seitsemänvuotias ruuna ei ollut voittanut vielä urallaan kertaakaan, mutta 44. yrittämä toi uran avausvoiton.

"En ihan voittoon asti uskonut. Keli varmaan suosi meitä, kun rata ei ollut niin nopea, ja hevonen elää voimillaan", Venäläinen kertoi prosentin hevosen yllätyksen avaimet.

Tauolta palannut Herman Halm rutisti valmentajansa Risto Väreen ajamana toiseksi. Wallaby Wii ja Mika Taittonen tulivat maaliin seuraavana.

Toto65-3: 40 metrin takamatka oli Tapio Kataiselle ja hänen suojatilleen Tähti-Auralle vain hidaste kylmäveristen tasoitusajossa.

Yksin kahdelta takamatkalta startannut ravuri esitteli maalisuoralla vauhtivarojaan, kun se lipui helppoon voittoon uudella ennätystuloksellaan 27,8 / 2140 metriä.

Keulassa matkannut Tuhori jaksoi toiseksi ennen Pekka Ensiota ja Jorma Ruokosta. Pelisuosikki Siporin Santtu laukkaili mahdollisuutensa.

Toto65-4: Kärkikaksikko Luxorious Lord Instant Rich revittelivät avauspuolikkaan 09,0-vauhtia, joka avasi kentän takajoukoille.

Jani Ruotsalaisen ohjastama Harmimatic Tinker starttari matkaan radalta 12, mutta oli kirivaiheessa täysin ylivoimainen.

Tuomo Heiskasen valmentama ruuna tehtaili 2100 metrin matkalla uuden ennätystuloksensa 15,0a.

"Hevosella on niin pitkät välitykset, että se nousee sarjoissaan, kun terveyttä riittää", Jani Ruotsalainen kehui ajokkiaan.

Instant Rich oli lopulta toinen ennen Stratus K.A.:ta.

Toto65-5: Voimaliigassa nähtiin värikkäät kolme kierrosta. Ensin Jasulito kiihdytti Jukka Torvisen ajamana keulaan, mutta Hannu Torvinen haki paikan itselleen Cashier Centerin kanssa.

Teemu Keskitalo jäi Finest Chocolaten kanssa johtavan rinnalle, mutta revitti väkisin keulaan toisen kierroksen alussa. Vielä saman kierroksen aikana Stricker ja Ari Moilanen pyrkivät keulaan tuloksetta. Erkki-Pekka Mäkinen puolestaan haki Demi De Veluwen kanssa paikan itselleen, mutta menovesi ei riittänyt perille.

Lopussa Stricker, Global Kid ja Finest Chocolate erottuivat muista ja saapuivat maaliin mainitussa järjestyksessä.

Strickerin voitto oli sen ensimmäinen Suomessa. Ykköstila oli samalla Matias Salon valmennettavien vuoden ensimmäinen.

Toto65-6: Enintään 11 000 euroa tienanneiden ryhmäajossa El Bodyguard haki kiihdytyksen jälkeen johtopaikan haltuunsa. Joni-Petteri Irrin ajokki sai vetää haluamaansa tahtia ja lisäsi vauhtia ratkaisupuolikkaalla. Ennen keskiviikkoa voittamattomana kilpaillut American Photo lähestyi lopussa vauhdilla, mutta ei ehtinyt ohitse.

American Photo oli maalissa El Bodyguardin jälkeen toinen. Jarmo Villasen suojatti Beatboxer nappasi kolmosrahat johtavan rinnalta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi