Kierrosta ennen maalia Saaga S ja Taruntuuli olivat vielä Huimariinan kannassa. Kuva: Satu Pitkänen
Kierrosta ennen maalia Saaga S ja Taruntuuli olivat vielä Huimariinan kannassa. Kuva: Satu Pitkänen

Huimariina paras tammoista triplatonniraveissa

Vermossa ajetuissa Jokimaan triplatonniraveissa kaksinkertainen ravikuningatar Saaga S aloitti kautensa. Avoin tammaryhmä ajettiin ravien kolmantena lähtönä.

Ari Moilasen ajama Huimariina näytti saaneensa lähtönopeutta. Tamma avasi Taruntuulen ohi keulaan ja sai hallitsevan ravikuningattaren rinnalleen. Kierros mentiin 28,5-tempossa ja maalisuoralla kolme hevosta erottui voittokamppailuun. Huimariina piti 24-lopetuksessa voittoon ennen ulos kääntänyttä ja hyvin kirinyttä Taruntuulta. Saaga S oli kolmas. Ohjastaja yllättyi Huimariinan lähtönopeudesta.

"Tamma lähti tänään tosi liukkaasti liikkeelle. Lopussa ei ollut mitään hätää. Huimariina vastaili sen mukaan mitä ulkoa tultiin. Taruntuuli tuli kovaa, mutta Huimariinankin vauhti kiihtyi", Moilanen sanaili.

Moilanen ajoi toisen peräkkäisen voiton Toto4-avauksessa. Suosikki Callela Ladyboss laukkasi ja Harmi's Frido avasi keulaan. Se piti helppoon voittoon.

Esa Holopainen lähti toisessa kohteessa Pekka Luukkosen Lissun Eerikillä ajoissa kiertämään. Se tulikin vahvasti ja ehti ohi johtaneen Ekosanin viime metreillä.

Luxurious Lord piti keulavoittoon kolmannessa Toto4-kohteessa. Jaakko Salminen ajoi valmentamaansa ruunaa. Rinnalle kiertänyt Instant Rich oli sitkeä ja kesti kolmanneksi. Johtavan takana juossut Archie Press oli tilaa saamatta toinen.

Päätöskohde oli Zeus Kempin soolo. Hannu Torvinen ajoi ensimmäisen kerran ruunaa, joka eteni ensimmäisellä takasuoralla keulaan. Lopussa valjakko kaasutteli tyylikkäästi alta pois. Christa Packalenin valmennettaville tuli komea kaksoisvoitto, kun Karl Adam kiri toiseksi.

"Päästiin hyvin liikkeelle ja lähelle kärkeä. Ajattelin että, ajetaan vaikka johtavan rinnalle, mutta pääsimme kärkeen. Ajoin viimeisen tuhannen kovaa ja hevonen meni puolitehoilla. Se voitti helposti", Torvinen jutteli.

Ravien toisena lähtönä ajetun Tammasarjan voitti keulapaikalta ylivoimaisesti Antti Teivaisen ajama Lessons In Love. Sille lisättiin Antti Teivaisen pyynnöstä puolilaput. Ilman kenkiä juossut Ari Lappalaisen valmennetava meni hurjan tuloksen 15,6 täydestä voltista.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi