Kiikku's Chancen Tammaderbyn karsintavoitto toi iloa Vermon kaksoisvoittajan ohjastaja Juha Utalankin elämään.
Kiikku's Chancen Tammaderbyn karsintavoitto toi iloa Vermon kaksoisvoittajan ohjastaja Juha Utalankin elämään.Kuva: Pekka Salonen

Kiikku's Chance meni Tammaderbyyn

Juha Utalan valppaat ajosuoritukset ja Kiikku's Chancen sekä Daisy Nassin rehdit keulajuoksut tuottivat tulosta Vermossa.

Kiikku's Chance oli suosikki Arvid Åvallin Tammaderbyn ensimmäisessä karsinnassa, mutta aivan kumartamalla voitto ei kuitenkaan irronnut. Utala tarkkaili 10-vauhtisen avauspuolikkaan, ja kiihdytti sitten oikein ajoitetulla offensiivillä keulaan hallitsemaan kisaa. Lopussa Ari Moilanen kiritti Pekka Korven valmennettavan Fashion Duon keulahevosen tuntumaan mutta ohi ei ollut asiaa.

"Kiikku's Chance parantaa startti startilta", Juha Utala kertoi Christa Packalénin valmennettavasta.

"Sillä on nyt kolme kisaa tällä kaudella. Tänään se loppusuoran puolivälissä alkoi ajatella että tämä oli jo tässä, mutta hyvin se vastasi Moilasen ajokille, kun avasin siltä korvat."

Toinen karsinta meni myös suosikille, kun Pekka Korpi hallitsi tapahtumia keulapaikalta miten tahtoi Arctic Modelin rattailla. Kummankin karsinnan kuusi parasta viisivuotiasta etenivät viikon kuluttua ajettavaan Tammaderbyn finaaliin.

Utala pääsi tuuletteleman siis vielä toisenkin tammasuosikin rattailla, kun Daisy Nass johti ulkoradan lähtöpaikastaan välittämättä oikeastaan kisan joka metrin.

"Kurveissa se hieman oikoo, ja matkalla se painaa turhankin innolla, mutta helposti se silti vielä voitti", Utala kuvaili Kari Savolaisen tallin tällä jo seitsemän kertaa voittaneen tamman esitystä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi