Maana's Black Rose vei nimiinsä Toto76-avauskohteen Vieremällä.
Maana's Black Rose vei nimiinsä Toto76-avauskohteen Vieremällä.Kuva: Juhani Hynynen

Maana's Black Rose kesti varmasti perille

Tuomas Pakkasen ajokki Maana's Black Rose piti liekin lepattamassa keulapaikalla Vieremällä ja nappasi varman ykköstilan.

Vieremän Toto76-kierros käynnistyi tammojen tasoitusajolla. Tuomas Pakkanen kannusti ajokkinsa Maana's Black Rosen keulapaikalle. Ensimmäinen puolikas viiletettiin 14,0-kyytiä, mutta jatkossa vauhti tasaantui.

Kolmannella puolikkaalla Pakkanen pyysi ajokiltaan jälleen lisää vauhtia, eivätkä muut saanet missään vaiheessa otetta nelivuotiaasta tammasta.

Maana's Black Rose nappasi kauden kolmannen voittonsa tuloksella 15,5 / 2140 metriä.

"Sen verran olen seurannut hevosta, että hyvin se on mennyt aikaisemminkin", Pakkanen kehui tammaa, jota ohjasti Vieremällä ensimmäistä kertaa.

"Viimeisessä kaarteessa kaverit kävivät lähellä, mutta hyvä paine oli ohjissa vielä silloin", Pakkanen paljasti.

Niko Jokelan ajokki Evelyn Sundance tsemppasi johtavan rinnalta toiseksi, Veli-Erkki Paavola oli Dear Josien kanssa maalissa kolmas.

Toto76-2: Huippudivisioonakarsinnassa kilpaili toinen Vieremän Toto76-pelin suurista suosikeista.

Hannu Hietanen eteni Tuulenpojun kanssa vetötöihin ensimmäisellä takasuoralla. Ensimmäinen kierros mentiin vielä 27,5-vauhtia, mutta toinen kierros tultiin selvästi vauhdikkaammin.

Tuulenpoju hallitsi helposti perille voittotuloksella 25,7a / 2140 metriä.

"Vauhti oli meille oikein sopivaa. Viimeisessä kurvissa toiset alkoivat käskeä omiaan, niin tällä oli vielä hyvä paine, silloin näytti hyvälle", Hietanen sanaili.

Suursuosikille alussa keulapaikan luovuttanut Herra Hanuri pääsi työntymään lopussa Kimmo Taipaleen käsistä toiseksi. Johtavan rinnalla matkannut Ato runttasi Teemu Okkolinin kanssa kolmosrahoille.

Toto76-3: Veli-Pekka Toivanen ratkaisi pelin päättäväisellä taktiikallaan.

Toivasen kovavireinen talli sai jälleen yhden täysosuman, kun ajomies päästeli Juicemanin kanssa takarivistä heti eteenpäin. Pelisuosikki revitti aina keulapaikalle saakka, jossa sai rauhoittaa matkavauhdin räväkän alun jälkeen mieleiseksen.

Kuusivuotias ruuna irtosi siitä lopussa ylivoimaiseen voittoon tuloksella 14,5a / 2140 metriä

"Pakkanen ei heti reagoinut, kun tultiin eteenpäin. Sitten se oli myöhästä, kun olimme jo siinä rinnalla", Toivanen myhäili aikaista keulapaikalle ajoaan.

Tiukan kakkostaistelun vei nimiinsä Tuomas Pakkasen suojatti Flash Spruce, joka siis menetti keulapaikan suosikille alussa. Sir Robertin ja Sami Vehviläisen oli tyytyminen kolmosrahoihin.

Toto76-4: Myös toinen kierroksen suurista suosikeista oli luottamuksen arvoinen.

Jani Ruotsalainen kiihdytti Callexin kanssa heittämällä keulapaikalle, josta ei luopunut missään vaiheessa. Huippukyvykäs ravuri voitti siitä parastaan antamatta tuloksella 26,7/ 2140 metriä.

"Ravitaito on tällä tosi hieno, vauhti ei tunnu missään. Tässä hevosessa on oikein tosi paljon hyvää", Ruotsalainen kehui ajokkiaan.

Kari Rosimo oli Nooran Vilin kanssa toinen, kun Virin Vihtori laukkasi lopussa. Henri Bollströmin ajokki Cramon oli kolmas.

Toto76-5: Keula- ja suosikkivoittajien kulku jatkui.

Hyväntekeväisyyshevonen Koskelan Akseli eteni alussa keulapaikalle, joka oli monen muun lähdön tavoin avain onneen. Jukka-Pekka Kauhasen suojatti hallitsi siitä varmasti perille saakka tuloksella 25,2a / 2100 metriä.

Piispalan Santeri oli toinen Jani Ruotsalaisen käsistä. Viimeisen mitalisijan vei Veli-Erkki Paavola Dominikin rattailla.

Toto76-6: Pronssidivarissa miteltiin 2600 metrin verran.

Matti Halonen ja Wheelie Awake vaativat ensimmäisellä kierroksella vauhtia kärkivaljakolta Willy Wingston - Henri Bollström. Kärkihevosen vastarinta murtui hyvissä ajoin, mutta myös Wheelie Awake sai nöyrtyä lopussa.

Toisessa ulkona namutellut Grand Ale lopetti maalisuoralla varmasti ohi Wheelie Awaken Hannu Hietasen ohjastamana.

Toto76-7: Kierros päättyi Tuomas Pakkasen juhliin.

Pakkasen ajokki Donna Linda rynnisti hopeadivisioonassa loppumetrit parhaiten ja ehti voittoon tuloksella 14,6 / 2140 metriä.

Jarmo Saarela oli Lecrossen kanssa toinen. Valle Streamline tsemppasi Antti Ojanperän käsistä johtavan rinnalta pronssille.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi