Ilkka-ajon ensimmäisen karsinnan vei Exploding Belle. Kuva Exploding Bellestä ja Kari Irristä helmikuulta 2017.
Ilkka-ajon ensimmäisen karsinnan vei Exploding Belle. Kuva Exploding Bellestä ja Kari Irristä helmikuulta 2017.Kuva: Ada Pykäläniemi

Oikaisu: Exploding Belle vei ensimmäisen Ilkka-ajon karsinnan

Keskiviikon (11.10.) Hevosurheilussa kerrottiin virheellisesti, että Exploding Alice olisi vienyt Ilkka-ajon ensimmäisen karsinnan. Karsinnan voitti todellisuudessa Exploding Belle uudella ennätyksellään 15,4a/2100 metriä.

Myös Exploding Alice osallistui Ilkka-ajon karsintoihin ja oli omassa lähdössään toinen. Me Palvelut Oy:n kasvattamat tammat ovat samasta emästä.

3-vuotiaan Exploding Bellen valmentaja Tuija Irri kertoo, että tamma aikuistui kesän aikana kovasti.

"Keväällä ajateltiin, että Exploding Belle voisi olla hyvä kilpahevonen syksyllä.  Voittoaika oli yllätys, mutta kuskin (Mika Forss) mukaan hevonen meni sen suhteellisen helposti. Karsintasuoritus toi lisää uskoa finaalia ajatellen ja hyvin mielin lähdetään sinne", valmentaja kommentoi.

Tamman omistaa Ecurie Bonne Chance.

Perinteinen Ilkka-ajo on ennakkomaksullinen kilpailu kolme- ja nelivuotiaille lämminverisille sekä neljä- ja viisivuotiaille suomenhevosille. Viime vuonna Ilkka-ajojen voittoihin ylsivät Archie Press sekä Arvo-Ensio.

Suomenhevosten karsinnat ajetaan Seinäjoella kahtena eri päivänä. Nelivuotiaat karsivat sunnuntaina 22. lokakuuta, viisivuotiaat maanantaina 30. lokakuuta.

Ilkka-ajon finaalit ajetaan sunnuntaina 12. marraskuuta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi