Santtu Raitala ja Tanner Birdland olivat Vermossa terävinä.
Santtu Raitala ja Tanner Birdland olivat Vermossa terävinä.Kuva: Pekka Salonen

Tanner Birdland ja Santtu - Vermon sankarit

Raviurheilussa on meneillään ilahduttava trendi: nuoret ohjastajalupaukset nousevat laajalla rintamalla esiin.

Keskiviikkona Vermossa oli vuorossa Pihtiputaalta saapunut Santtu Raitala, joka ajoi Tanner Birdlandin valppaasti T65-lähtönsä ykköseksi. Raitala vietti viime keskiviikkona 24-vuotissynttäreitään, joten lahja tuli viikon myöhässä. Tanner Birdland tulee myös Pihtiputaalta. Raitala tuli Vermoon nimenomaan ajamaan paikkakuntansa menestystallin Antti Ojanperän valmennettavia. Tannerilla Raitala teki 100-prosenttista työtä ja mausteena oli ripaus onneakin. Ruuna avasi lujaa ja haki alussa kovalla avauksella keulan antaakseen sen suosikeista Soul Alonelle. Jälkimmäinen laukkasi loppukaarteeseen mennessä ja jätti näyttämön avoimeksi pihtiputaalaisille.

T65-kierros alkoi vihtiläistallin täysosumalla. Kirsi-Marja Sellin valmennettavat ottivat yllätyksellisesti kaksoisvoiton illan kakkossarjasta. Beboop Laday teki työn johtaneen suosikin Global Optionin rinnalla ja Moonlight Cloud pääsi sen perästä juhlimaan voittoa loppusuoralla. Tämän voiton ajoi Jukka Torvinen, 20.

Illan komein esitys nähtiin seuraavaksi. Jyrki Tammimetsä oli hieman epäileväinen ajokkinsa Amaretto Scoopin vireestä, mutta ruuna antoi selkeän viestin: olen iskussa! Amaretto Scoop avasi tapansa mukaan kovaa, eikä se mennyt hiljaa missään vaiheessa. Täyden matkan kilometriaika 14,1 on kova syyskeleille, ja kertoo myös siitä, että Vermon ratamestari Juha Keskimaunu oli onnistunut nappiin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi