Ville Korjus sai olla jälleen tyytyväinen suojattinsa Välähdyksen kilpaotteisiin Lappeessa.
Ville Korjus sai olla jälleen tyytyväinen suojattinsa Välähdyksen kilpaotteisiin Lappeessa.Kuva: Jarno Unkuri

Välähdys vei näyttävän kaksintaiston nimiinsä

Lappeenrannan Toto76-kierros polkaistiin käyntiin kuningattaret vs. kuninkaat -lähdöllä. Välähdys ja Saaga S tarjosivat yleisölle jännitettävää koko rahan edestä.

Ville Korjus palasi Välähdyksen rattaille kahden Harri Kotilaisen ohjastaman kilpailun jälkeen.  Välähdys sai takamatkalta salamastartin ja iski paalun tammakolmikon kimppuun välittömästi. Vain hetkeä myöhemmin Korjuksen ajovärit kiikkuivat jo kärkipaikalla.

Kolminkertainen ravikuningatar Saaga S yritti pitää alussa Välähdyksen ulkopuolellaan, mutta Matti Nisosen ajokin kohtalona oli jäädä taivaltamaan toiselle ilman vetoapua. Siitä Saaga S haastoi Välähdyksen maalisuoran vauhdikkaassa lopputaistossa, mutta Välähdyksen ohittaminen oli liikaa vaadittua.

"Välähdys oli tosi menollaan. Jopa pikkuisen oli vaikeuksia alussa, ajattelin että jos joku tulee eteen, niin jalkoihin jää", Korjus kertoi suojattinsa olleen menopäällä alussa.

"Saaga antoi hyvää vastuksen, mutta varmasti Välähdys vastasi. En viitsinyt korvia aukaista. Välähdyksen rinnalta kun yrittää ohi, harvemmin pääsee", Korjus kertoi tyytyväisenä.

Välähdyksen kauden kymmenes täysosuma tuli komealla tasoitusennätyksellä 22,1 / 2120 metriä.

Saaga S:n jälkeen kolmanneksi rutisti Hannu Torvisen ajokki Virin Camilla.

Toto76-2: Hopeadivarikarsinnan vuoro.

Antti Teivainen kannusti Strickerin vauhdikkaasti matkaan, joka oli lopulta avain onneen. Teivainen ajoi tapojensa mukaisesti kolmannen puolikkaan lujaa ja riisui 11,0-vauhtisella puolikkaalla vastustajiaan aseistaan.

Matti Halosen suojatti Wheelia Awake rutisti johtavan rinnalta hyvin perille, mutta Strickerin ohittaminen jäi haaveeksi. Tuloksena oli kakkossija ennen  Ida's Owenia ja Joni-Petteri Irriä. 

"Pitkästä aikaa oli hyvä lähtöpaikka.  Stricker on kovia lähtöjä kolunnut, tämä oli erilainen tehtävä jo ennakkoon", Strickerin valmentaja Matias Salo osasi odottaa suojatiltaan jo ennakkoon hyvää panosta.

Strickerin voittoaika oli 12,7a / 2100 metriä.

Toto76-3: Tähtidivisioonakarsinnassa oli tiukkaa.

Suosikki Ekosan karautti alussa kärkeen ja avasi 20,5-vauhtia. Voittomatsiin siitä ei ollut.

Kenttä kääntyi lopussa, ja Juha-Pekka Ahosen kuskaama Ilon Ari näytti pitkään voittajalta. Sitten iski johtavan Ekosanin takana matkannut Hissun Aarre Tuomas Pakkasen kanssa.

Maaliintulo oli Ilon Arin ja Hissun Aarteen kanssa todella tasainen, mutta maalikameran kuva kertoi Hissun Aarteen paremmaksi voittotuloksella 24,3a / 2100 metriä.

"Juoksunkulku sopi, ja maalisuoralla oli tiukkaa. En uskonut hevosen ehtivän", Hissun Aarteen valmentaja Mikko Väisänen myönsi.

Toto76-4: Suomenhevosten Villinmiehen Tammakilvan voitti Kuunvalon Siru. Tästä lukemaan juttu aiheesta.

Toto76-5: Lämminveristen Villinmiehen Tammakilpa oli Tuomas Korvenojan ja BWT Burnin Aliven näytös. Lukemaan juttua lähdöstä.

Toto76-6: Kultadivari oli suosikin heiniä.

Hannu Torvisen ohjastama Top Of The World piti pintansa avoimessa lämminverilähdössä, mutta juoksunkulku oli monen mielestä yllättävä.

Top Of The Worldille oli ennakoitu keulajuoksua, mutta Ville Tonttila yllätti suosikin alussa Attack Diablon kanssa.

Attack Diablo veti pitkään, mutta johtavan rinnalla matkannut Top Of The World käytti rajua pätkänopeuttaan lopussa ja vyöyi 09,0-lopetuksessa voittoon.

Toto76-7: Keulavoittoon päättyi kierros.

Neljän voiton päässä tuhannesta täysosumasta oleva Hannu Torvinen pääsi etenemään Bertuccion kanssa vetotöihin. Torvinen antoi ajokilleen menoluvan maalisuoran alussa, jolloin Bertuccio karkasi varmasti muista.

"Hevonen ollut kovassa kunnossa pitkään, hyvä että sai onnistumisen nyt", Torvinen sanoi.

Jarmo Saarela oli The Best Sprucen kanssa toinen, William Pine lopetti Tapio Perttusen käsistä pronssille.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi