Jeroen van Craenin ajama ruuna kaatui äkillisesti kesken lähtökiihdytyksen Kouvolan 8- lähdössä 4-vuotiaille lämminverisille.

Kaaduttuaan sen raportoidaan sätkineen voimakkaasti jaloillaan ja jääneen sen jälkeen kyljelleen makaamaan.

Hevonen lopetettiin eläinlääkärin toimesta. Ruuna Thunder McQueenin omisti sen belgialainen kasvattaja Pieter Hertogs.

Ruunaa ryhdyttiin siirtämään pois tallikaarteesta, mihin se lyyhistyi. Lähtö keskeytettiin ja se myöhästyi lähes 30 minuuttia.

Hevosen taustavoimille toivotettiin Kouvolan raviradan puolesta jaksamisia.

 

Jeroen van Craen: ”Mistään en voinut aavistaa”

 

Ajaja ja valmentaja Jeroen van Craen oli vakava ja järkyttynyt onnettomuuden jälkeen. Hän itse putosi rattailta, muttei loukkaantunut tilanteessa.

”Mutta lähellä oli, etteivät takaa tulleet rysäyttäneet kolariin. Onneksi niin ei käynyt.”

Craenin mukaan hän ei pystynyt mistään ennakoimaan tulevaa.

”Vielä tiistaina hevonen oli harjoituksessa erittäin hyvä”, Craen kertasi.

”Ennen lähtöä se oli normaalin rauhallinen ja kaikki vaikutti normaalilta kunnes hevosen takajalat heittivät ihan oudosti eri suuntiin ja jatkossa etujalat viuhtoivat samoin ennen kuin se kaatui rataan sisäkentälle”, ajaja Craen kuvaili hevosen kaatumista radan pintaan.

Radalla kerrottiin, että tarkempi kuolinsyy selvitetään myöhemmissä tutkimuksissa.

 

Patologi tutkii kuolinsyyn

 

Kouvolan ravien eläinlääkäri Suvi Kapiainen kertoi, että hevonen lähetetään kuolinsyytutkimukseen Eviran patologille.

”Näin tehdään aina kilpailuissa kuoleville hevosille. Vuosittain tapauksia on 4-5”, Kapiainen sanoi,

Kapiainen työskenteli raveissa yhdessä eläinlääkäri Leena Sinnemaan kanssa.

Eläinlääkärit lopettivat hevosen radalle. Miksi?

”Eläinsuojelullisista syistä”, eläinlääkäri Suvi Kapiainen vastasi.

Eviran patologin tutkimuksen jälkeen tulokset lähetetään Suomen Hippoksen eläinlääkärille.

 

Tekstit Leena Alerini ja Tapio Mäenpää

 

Päivitys klo 17.15: Lisätty van Craenin kommentit,  kuvia ja tarkempaa tietoa kuolinhetken tapahtumista.

Päivitys klo 19.15: Eläinlääkäreiden kommentit.

Ruunalta otettiin pois kärryt ja sen ja yleisön väliin ajettiin näkösuojaksi autoja. Kuva: Leena AlériniRuunalta otettiin pois kärryt ja sen ja yleisön väliin ajettiin näkösuojaksi autoja. Kuva: Leena Alérini
Eläinlääkintähenkilökunta oli heti paikalla.  Kuva: Jarno UnkuriEläinlääkintähenkilökunta oli heti paikalla. Kuva: Jarno Unkuri

Lisää teemasta: Kymi GP 2017