Heinäpäästä Hankoon

Heinäpäästä Hankoon

”Kuin neljä Dressman-miestä kävelee rento nelikko nuoruudesta tutuissa maisemissa. Siinä kulkevat Oulun Heinäpäässä Jorma Kontio, Antti Teivainen sekä veljekset Pekka ja Ilkka Korpi. Puoli vuosisataa sitten Heinäpään puutaloja asuttivat ennen kaikkea työläiset ja hevosmiehet. Enää ei puutaloja juuri ole, mutta hevonen nimeltä Impossible Joe ja hevosmiehet tekevät – vaikkakin kovin väliaikaisen – paluun. Paluu juurille -kävelyretkeä on mestareiden jalanjälkiä Äimärautiolta lähtenyt seuraamaan bussilastillinen kansaa.”

Ote on tänään ilmestyvästä Hevosurheilu-lehdestä. Toimittaja Harri Lind kulkee Heinäpään kasvattien mukana ja raportoi, miten kyläpahasesta lopulta ponnisti arvostettuja hevosihmisiä maailmalle.

Lehdessä on myös Pohjoismaiden mestaruuteen viime vuonna Suivikkaan ohjastaneen Terho Rautiainen analyysi kylmäveristen tämän vuoden kisan osanottajista. Rautiainen arvostaa mestaruuden korkealle, sen edelle hän asettaisi vain kuninkuusravivoiton. Turun raviviikonloppu saa vieraita myös Norjasta. Tekno Jerken, jota Hannu Torvinen ohjastajaa, on yksi kylmäveristen PM-lähdön suosikeista.

Välähdyksen ja Costellon pitää olla ihan parhaimmillaan, sillä Tekno Jerken on kyllä kova peli. Se jaksaa mennä ja pääseekin aika lailla”, Torvinen lataa.

Ratsastusliitteessä esitellään Anatevka, joka oli jo Hollannissa hyvän hevosen maineessa. Varovainen, nopea, hyvä jalkatekniikan omaava Anatevka imee luonnostaan esteelle, eikä jää liitelemään pitkäksi aikaa esteen päälle. Kaikki nuo ovat ominaisuuksia, jotka tämän päivän hyvään esteurheiluhevoseen kuuluu. Susanna Granroth on varma, että ne ovat jalostuksen mukanaan tuomia.

”Se on aika paljon helpompaa, kun ne ovat itse menossa sinne esteelle, kuin jos eivät ole. Ihan hyvä vaan, että hoksaa olla menemättä aina silloin, kun mä tuon sen esteelle päin pirskattia”, Granroth naurahtaa.

Suomen Ratsastajainliiton estekomitea laati tiistaina hallituksen pyynnöstä uuden GP-kalenteriehdotuksen vastauksena syyskuun alussa tehdyn esityksen nostattamaan tyytymättömyyteen.

Päätös nostaa estekorkeus 150 senttiin ei ole herättänyt suurempaa kritiikkiä, mutta GP-paikkakuntien jakopäätökset harmittivat etenkin Hankoa ja Salon toista järjestäjää, Salon Ratsastusseuraa (SRS), joille ei myönnetty GP-osakilpailua. Lue lehdestä HUJO:n puheenjohtaja ja SRS:n edustaja Antti Linnan sekä SRL:n estekomitean puheenjohtaja Harri Nordströmin haastattelut aiheesta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi