Jokivarren Kunkku vei taustajoukkonsa Vermon seremoniakehään kuninkuusravien yleisön edessä toisen osalähdön voittajana.
Jokivarren Kunkku vei taustajoukkonsa Vermon seremoniakehään kuninkuusravien yleisön edessä toisen osalähdön voittajana.Kuva: Roosa Lindholm

Jokivarren Kunkku 0,3 sekunnin päässä Costellosta ja Välähdyksestä

Jokivarren Kunkku vei toisen osalähdön ja kipusi kokonaistilanteessa yhden sijan ylöspäin. Ori on nyt kuninkuuskilpailussa kolmantena, 0,3 sekunnin erolla kärjessä tasatilanteessa oleviin Costelloon ja Välähdykseen. 

Valmentaja Antti Ojanperällä nousi lähdön jälkeen tunteen pintaan. Hän kertoi, että kun vuosi Kunkun kanssa ei ole ollut pelkästään ruusuilla tanssimista, tuntuu kuninkuuskilpailun osalähdön voitto aivan erityisen merkittävältä.

"Ja tähän ollaan koko ajan tähdätty", Ojanperä sanoi jäähdytellessäään hevosta.

Jokivarren Kunkun mailin voittoesitys oli vakuuttava. Ojanperää jäi kuitenkin harmittamaan se, että tempo oli nykivää.

"Hevonen joutui aika lujille. Mutta Jokivarren Kunkku ei ole mikään ihan nolo hevonen fysiikaltaan, ja se voi silti olla yllättävän hyvä tuohon päätösmatkalle", Ojanperä kommentoi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi