Koivikon Kalle ja valmentaja Markus Porokka.
Koivikon Kalle ja valmentaja Markus Porokka.Arkistokuva: Jari Piirala

Koivikon Kallen toipumisennuste näyttää hyvältä

Koivikon Kalle haettiin keskiviikkona Laukaasta kotiin toipumaan. 

Hevosurheilu uutisoi Koivikon Kallen loukkaantumisesta viime viikolla, jolloin valmentaja Markus Porokka kertoi, että tarhassa jalkansa loukanneen hevosen tilanne vaikutti vakavalta. Nyt vaikuttaisi kuitenkin siltä, että onni on ollut onnettomuudessa mukana.

"Vuohisnivelessä oli tulehdus, ja sitä huuhdelttiin Laukaassa. Ennuste siihen, että Koivikon Kallesta tulee vielä hevonen, on tällä hetkellä hyvä. Se, että hoito aloitettiin ensimmäisen vuorokauden sisällä tapahtuneesta, oli tärkeää", Porokka sanoo.

Koivikon Kalle on nyt karsinalevossa, ja jonkin ajan kuluttua sitä aletaan kävelyttää.

"Sanotaan näin, että plussakelit on ainakin sitten, kun seuraavan kerran ajetaan. Se, milloin päästään uudestaan kilpailemaan, ei ole tässä kohtaa kovinkaan tärkeää. Kunhan saadaan se hyvään malliin ensin", Porokka sanoo.

Tänään valmentaja kääntää hevosauton kohti Kuopiota, missä Nuorten Sarja 2017 -lähdössä juoksee Koivikon Kallen 5-vuotias täyssisko Koivikon Helmi (Viesker-Virin Veera, Suikku).

"Ostimme Helmin maitovarsana, Kalle oli silloin 3-vuotias. Koivikon Helmi on lahjakas hevonen, mutta hyvin paljon ongelmaa on ollut. 2-vuotiaana sillä meni luultavasti laitumella iso rintalihas poikki, ja se ei sieltä enää mihinkään kiinnity. Apulihaksia on tullut ympärille, mutta ihan sata hevonen ei varmasti koskaan tule olemaan", Porokka sanoo.

"Lisäksi se on ollut tosi ongelmallinen etupolvistaan. Nyt viime aikoina se on mennyt paljon eteenpäin, ja sen pitäisi tänään olla ihan asiallisessa mallissa. Neljän tai viiden sakkiin odottelen sen nousevan, mutta ei näiden aloittelevien suomenhevosten kanssa mitään ihan hirveitä vannomisia pitäisi tehdä."

Porokan omakasvatti, 4-vuotias ruuna Boulder Rocket juoksee Kuopiossa koelähdön.

"Kykyjä kyllä olisi, mutta laukka on lähtökiihdytyksessä ongelma. Se ei matkalla hypi eikä pompi, mutta on se niin hupsu vielä, vaikka paljon järkevöityikin ruunauksesta. Tämä tarvisi niitä vanhan kansan rutiinilähtöjä, että jossakin vaiheessa alkaisi raville taittumaan. Jospa se ryhmälähdöissä alkaisi onnistumaan, tuntuu voltista lähteminen olemaan sille niin vaikeaa", Porokka toteaa.

Tallin suomenhevosnimistä Vixen juoksi viime viikolla Teivon valiodivisioonafinaalissa kuudenneksi.

"Vixen tuntuu tavallaan paremmalta kuin aikoihin, mutta pientä säätämistä siinä on, se ei anna itsestään ihan kaikkea ulos. Hannun (Torvinen) kanssa ollaan nyt vähän tehty varuste- ja balanssisuunnitelmaa tulevaa varten. Positiivista on, että se tuolla tasolla pystyy tekemään tuollaisen suorituksen niin, että jäi varaakin vielä", Porokka sanoo.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi