Jokivarren Kunkku ja Saaga S Joensuussa seppelöintien jälkeen.
Jokivarren Kunkku ja Saaga S Joensuussa seppelöintien jälkeen.Kuva: Jarno Unkuri

Kuninkaalliset juhlat jatkuvat Torniossa

Tornion Laivakankaalla tapahtuu sunnuntaina, kun vuoden 2015 ravikuninkaallisten juhlinta saa jatkoa. 

Sunnuntain ilmaisravien yhteydessä tarjoillaan 1000 ensimmäiselle kakkukahvit. Lisäksi tarjolla on muun muassa musisointia, kun Joensuun Kuninkuusraveista ravikaraoken Suomen mestaruuden napannut Aleksi Kytölä esiintyy yleisölle.

Jokivarren Kunkun ja Saaga S:n taustajoukot palkitaan ennen ravien alkua. Raviradan puheenjohtaja Markku Sadinmaa uskoo, että päivästä on tulossa hieno.

"Lapin läänin ensimmäinen ravikuningas on täällä herättänyt tunteita. Sellaisetkin ihmiset, jotka eivät niin muuten ole seuranneet raveja, ovat olleet kiinnostuneita tästä. Uskon, että sunnuntaina tulee paljon väkeä paikan päälle", Sadinmaa sanoo.

Päivän ravilähtöjen joukosta löytyy Lady Cupin finaali, jossa Tornion, Oulun ja Rovaniemen naisohjastajajoukkueet kilpailevat ajokuningattaruuksista.

Ohjelmassa on myös lämminveristen mailin kisa, jossa starttaavat muun muassa Quo Vadis Lavec, Pendolino Man sekä Art Of Speed.

Ravien kuudennessa lähdössä juostaan lämminveristen Nordic Cupin osakilpailu, jossa Jukka-Pekka Niskasen ohjastama Money And Caviar lähtee metsästämään neljättä peräkkäistä voittoaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi