Anssi ja Leena Niininen pojanpoikansa Mikaelin ja Sata Salamaan kanssa. Kuva: Harri Lind.
Anssi ja Leena Niininen pojanpoikansa Mikaelin ja Sata Salamaan kanssa. Kuva: Harri Lind.

Kuninkaallisia legendoja

Anssi Niinisellä on meneillään viimeiset päivät ainoana henkilönä, joka on ajanut Vermossa ravikuninkuuden.

Ponserilla ravikuninkuuden vuoden 1992 Kuninkuusraveissa ajanut Anssi Niininen muistaa hyvin 25 vuoden aikaiset tapahtumat. Hän oli pitkällä matkalla luovuttanut ensimmäisissä osalähdöissä arvokkaiksi osoittautuneet keulat Risto Lankin ajamalle Patrikille, jonka takaa pääsi ratkaisumatkalla kääntämään herkullisesti.

"Olen aina joskus esittänyt tietokilpailukysymyksen, että arvatkaa, kuka onnitteli minua ensimmäisenä kuninkuudesta", Niininen huikkaa. Vastaus kysymykseen löytyy keskiviikkonumerosta, jonka isossa lähikuva-artikkelissa esitellään Kaarlo Partasen ennustuksen toteuttanut puuppolalaisvalmentaja.

Viikonlopun Kuninkuusraveissa nähdään paljon muutakin kuin pääkilpailuiden tähtiloisto. Pikkuprinssin titteliä tavoittelee Pikkupelimanni Vixus, jolla on paikka tuoda iloa Katja Melkon ja Janne Sorosen talliin Elian Webin loukkaannuttua.

Tuomas Korvenoja tunnetaan vankkumattomana lämminveriurheilun kannattajana. Mitä valmentaja ajattelee suomenhevosista ja niiden valmennuksesta?

Lue lisää keskiviikkolehdestä. Tilaa Hevosurheilu kotiisi tai osta näköislehti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi