Kuukauden hevonen kaksoisnumerossa

Kuukauden hevonen kaksoisnumerossa

Hevosurheilun torstain kaksoisnumerossa esitellään viime vuoden voitokkain suomenhevonen Polara.

Viisivuotiskaudellaan Polara juoksi viisitoista voittoa, joista kymmenen peräkkäistä. Huippudivisioonaan kivunneen lahjakkuuden tie näyttää siloitetulta menestykselle myös tulevaisuudessa.

”Suunnitelmana on ajaa niin, että saadaan ajaa vielä kaksi finaalia tätä divisioonaa, jos kaikki menee hyvin”, Antti Tupamäki hahmottelee.

Tupamäki omistaa hevosen yhdessä pikkupojasta asti tuntemansa Janne Tiaisen kanssa, jonka vanhempien tilalla Petäjävedellä Polara asustaa.

Itsestäänselvältä voittokoneelta hevonen ei kuitenkaan aluksi vaikuttanut ja tarinassa on kiintoisat käänteensä.

Lehdestä selviää, millaisten vaiheiden jälkeen Polara päätyi Tupamäkien käsiin. Millä hinnalla Tupamäki olisi luopunut hevosesta ennen kuin alkoi kilpailla sillä? Mitä alaa hevoskimppakaverit ovat Antti Tupamäelle suositelleet, jos into ravivalmentamiseen joskus loppuu? Entä millaiseksi satunnainen matkailija kuvailee Tupamäen kaasujalkaa?

Torstain lehdessä summataan kautta 2015, millaiseksi muodostui lopulta raviliigahevosten ”sarjataulukko”. Entä minkä verran suomalaishevoset tienasivat ulkomailta?

Pakkanen paukkuu ja tällä viikolla ravit on peruttu jo keskiviikkona Vermosta ja torstaina Jokimaalta. Kaksoisnumeron vihjepaketit kattavat ravipäivät ensi tiistaihin asti. Fokus keskittyy lauantain Turun Toto76-raveihin.

Hyvinkääläisen ratsastuskeskuksen Riders Innin ensimmäinen toimintavuosi alkaa olla takana. Ratsastusliitteessä kurkistetaan Ville Kulkaksen ja Heidi Lindemannin välitilinpäätökseen. Kulkas panostaa nyt entistä vahvemmin kilpauraan.

Toukokuussa Suomeen palannut 15-vuotias matkaratsastaja Nea Mickelsson päätti lähteä takaisin Arabiemiraatteihin. Mickelsson lensi Dubaihin tiistaina. Tulevana viikonloppuna on 160 kilometrin isot kansainväliset kilpailut, joihin hän sai henkilökohtaisen kutsun. Mickelsson sanoo, että jos haluaa kehittyä lajissaan, on pakko lähteä sinne, missä tapahtuu. ”Ja oli mulla sinne koko ajan vähän ikävä”, Mickelsson myöntää. Lue lisää Hevosurheilun ratsastusliitteestä.

Tilaa Hevosurheilu itsellesi tai tuttavallesi kestona tästä.

Tai osta näppärä näköislehti.

Lehti ilmestyi loppiaisen takia kaksoisnumerona vielä tällä viikolla. Ensi viikolla Hevosurheilu palaa normaaliin ilmestymisrytmiin, keskiviikkona ja perjantaina. Perjantain 15.1. lehti sisältää matkailuteeman.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi