Midnight Hour sai kutsun Seinäjoki-Raceen. Se keräsi Hevosurheilun äänestyksessä yli 20 prosenttia kaikista yleisöäänistä, joita annettiin toistatuhatta.

Hevosen taustajoukot vastasivat kutsuun myöntävästi.

”Omistajan kanssa etukäteen puhuttiin, että jos kutsu tulee, haaste otetaan vastaan”, valmentaja Ossi Nurmonen sanoo.

Hevonen oli äänestyksen ylivoimainen suosikki, sillä se sai lähes puolet enemmän ääniä kuin toiseksi sijoittunut, Reijo Liljendahlin valmentama Shadow Woodland.

”Se on yllättävää, kuvittelin, että äänet jakautuisivat tasaisemmin. On hauskaa, että ihmiset ajattelevat hevosesta tuolla tavalla. Varmaankin Midnight Hourin huippusuoritukset talvella tekivät siitä kansansuosikin, plus se, että se on Suomessa syntynyt hevonen”, Nurmonen sanoo.

Midnight Hourin kauden päätähtäin on Lahden Suur-Hollola-ajo. Ossi Nurmosen mukaan hevosta suosii kilpailu, jossa juostaan kahtena peräkkäisenä päivänä.

”Se on terve ja kohtalaisen nuori hevonen, ja uskon, että Suur-Hollola sopii sille hyvin.”

Seinäjoen ravikeskuksen toiminnanjohtaja Pertti Immonen sai idean äänestyksellä tehtävästä valinnasta viime keväänä, jolloin Seinäjoki-Race sai kansalta noottia ”vääristä valinnoista”.

”Hevosvalinnoista tuli sanomista, joten nyt haluttiin ottaa kansalta mielipide siitä, mitä se haluaa nähdä”, Immonen sanoo.

Seinäjoki-Raceen jo kutsuttuja hevosia ovat Elian WebVictory BonsaiWorkout Wonder ja Seabiscuit. Kisa on myös saamassa kaksi tämän vuoden Prix d’Amerique kävijää, miljönääritammat Anna Mixin ja Wild Honeyn.

”Tämän tason tähtien vierailut Suomessa ovat harvinaisia, ja nyt näyttää, että molemmat ovat tulossa Seinäjoki-Raceen. Anna Mixin osallistuminen varmistui sunnuntaina”, Pertti Immonen sanoo.

7-vuotias Anna Mix tulee kilpailemaan Pohjoismaissa jälleen Sofia Aronssonin valmennuksessa ja on rikkonut miljoonan euron voittosumman. Viime vuonna tammojen Euroopan mestariksi ravanneen Anna Mixin ennätys on 10,5a.

Lue lisää Hevosurheilusta keskiviikkona 12. huhtikuuta.