Mika Forss ja siniristilippu, tässä kuvassa Solvallan Elitkampenin jälkeisissä voitonjuhlissa
Mika Forss ja siniristilippu, tässä kuvassa Solvallan Elitkampenin jälkeisissä voitonjuhlissakuva: Jarno Unkuri

Mika Forss voitti raviohjastajien Euroopan mestaruuden

Raviohjastajien EM-kisa ajettiin tänään Berliinin raviradalla kuuden lähdön kilpailuna.

Ensimmäistä osalähtöä Suomea kisassa edustanut Mika Forss seurasi radan varresta hänen ajokkinsa jäätyä pois. Forss voitti toisen osalähdön ja sijoittui kahdessa seuraavassa lähdössä toiseksi. Viidennessä osalähdössä Forss jäi ajokkinsa kanssa seitsemänneksi, mutta hänen pahin uhkaajansa Ruotsin Björn Goop sijoittui kahdeksanneksi.

Näin viimeiseen osalähtöön lähdettiin tilanteesta jossa Forssin pistemäärä oli 55, Goopin 44 ja viidennen osalähdön voiton vieneellä Saksan Michael Nimczykillä oli 43 pistettä. Norjan Eirik Hoitomt ja Maltan Noel Baldacchino jakoivat neljännen sijan 39 pisteellä.

Forss sijoittui seitsemänneksi myös viimeisessä osalähdössä, tämä riitti kuitenkin voittoon kun Björn Goop jäi omalla ajokillaan neljännelle sijalle. Forssin ja Goopin taakse EM-pronssille sijoittui lopulta Hollannin Rick Ebbinge.

Menestys kilpailussa tuo paikan ensi vuonna Kanadassa ajettavaan ohjastajien MM-kisaan. Vuonna 2014 Forss sijoittui EM-kisassa kahdeksanneksi. Ranskassa 2013 ja Australiassa 2015 ajetuissa MM-kisoissa Forss oli neljäs. Forss on kolmas suomalainen joka on saavuttanut Euroopan mestaruuden. Pekka Korpi vei tittelin 1980, 1981 ja 1982. Vuosina 1985 ja 1998 maanosan mestariksi ohjasti Jorma Kontio.

Forss palaa vielä tänään Suomeen ja ajaa viikonloppuna Turun kuninkuusraveissa. Turussa hän ohjastaa lauantain ja sunnintain aikana 22 ravilähdössä. Kuninkuuskisassa Forss ohjastaa suosikkeihin lukeutuvaa Vitteriä. Kuningatarkisassa Forssin ohjastama Noriko on vahvana pitkän matkan juoksijana yksi kovimpia ravikuningatar Saaga S:n haastajia.

Korjattu: 22.29 Kanadassa kilpaillaan vuonna 2015 MM-kilpailut, ei EM-kilpailuja.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi