Pekka Korpi (vas.) ohjastaa sunnuntain Suur-Hollola-ajon finaalissa Express Duoa, Peter Ingves Shadow Woodlandia.
Pekka Korpi (vas.) ohjastaa sunnuntain Suur-Hollola-ajon finaalissa Express Duoa, Peter Ingves Shadow Woodlandia.Kuva: Hanna Laakso

Peter Ingves: "Shadow Woodland antaa kovan vastuksen"

Peter Ingves valitsi Shadow Woodlandille Suur-Hollola-ajon finaaliin radan yksi.  

Välierien kovimman ajan takoi Jonesy, jolle Tuomas Korvenoja pääsi valitsemaan lähtörataa ensimmäisenä. Korvenoja päätyi numeroon kaksi.

"Jos Tuomas olisi ottanut ykkösen, niin minä olisin valinnut kakkosen. Hyvä siitä on lähteä, koitamme pitää keulat. Sitä en sitten tiedä, että pystymmekö siihen, mutta totta kai yritämme", Ingves sanoi.

6-vuotias Jonesy vaikuttaa Ingvesin mukaan finaalin pahimmalta vastustajalta.

"Se oli karsinnassa todella hyvä, juoksi toista rataa koko matkan. Kai Jonesystä siis muodostuu suosikki, me koitamme antaa hyvän vastuksen", Ingves sanoi.

Shadow Woodland on valmennuksessa Reijo Liljendahlilla Ruotsissa. 7-vuotiaan ruunan kasvattaja-omistajat, Matti ja Raija Pasanen ovat kotoisin Tuusulasta.

"Hevonen tuntui todella hyvältä ja meni hyvän ajan. Se voi jopa parantaa finaaliin, kun sai nyt hyvän startin alle", Ingves kommentoi Shadow Woodlandin suorittamista.

Ruotsissa vaikuttava Ingves ohjasti lauantaina myös Reima Kuislan omistamaa ja valmentama Surprise Lordia, joka toisen välierän kakkossijalla pääsi myös finaaliin.

"Jossittelu on jossittelua, mutta ei olisi pitänyt ajaa ensimmäistä kierrosta Surprise Lordilla niin hiljaa. Molemmat ajokit ovat nyt kuitenkin finaalissa, mikäs sen parempaa", Ingves sanoi.

Toisessa, Express Duon viemässä välierässä ensimmäinen 1000 metriä kellotettiin aikaan 17,0.

Surprise Lordia saapuu sunnuntaina ohjastamaan Örjan Kihström.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi