Petri Kivelä valittiin Kaustisen radan johtoon

Petri Kivelä valittiin Kaustisen radan johtoon

Kälviäläinen Petri Kivelä, 50, on valittu tänään Kaustisen raviradan toiminnanjohtajaksi. Kivelä on työskennellyt pitkään vakuutusalalla myynti- ja myynninjohtotehtävissä.

”Olen kaupallisen alan merkonomi ja aikanaan Pohjolassa työskennellessäni suoritin muun muassa myynninjohtajan tutkinnon. Kaustinen kiinnosti, koska olen seurannut ravialaa pitkään, ja uskon myyntitaustallani olevan annettavaa uusasiakashankintaan ja tapahtumien ideointiin”, Kivelä kertoo.

Seinäjoelta lähtöisin oleva Kivelä sanoo, ettei hänellä ole varsinaista käytännön hevosmiestaustaa, mutta ravitapahtumat Suviyön Suurraveineen ovat tuttuja.

Kivelä aloittaa työt ensi maanantaina.

”Menen silloin esittäytymään johtokunnalle. Odotan työn alkua innokkaasti ja avoimin mielin.”

Toiminnanjohtajan paikkaa sijaistanut kilpailusihteeri Helena Balac kertoi Hevosurheilulle Kivelän valinnan olleen melkein yksimielinen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi