Ratu Royale ja Olli Koivunen.
Ratu Royale ja Olli Koivunen.Kuva: Jarno Unkuri

Ratu Royale edustaa Suomea 3-vuotiaiden EM-kilpailussa Ranskassa

2100 metrin ryhmäajona juostava 3-vuotiaiden lämminveristen Euroopan mestaruus kilpaillaan Vincennesissä perjantaina 14. lokakuuta. 

Tamman omistaja-valmentaja Vesa Santanen kertoo, että osallistumisoikeus on varmistettu yhteistyössä Hippoksen kanssa. Matkaan taustajoukot lähtevät tämän viikon lauantaina.

"Torstaina käymme vielä eläinlääkärin luona tarkistamassa, että rakkulat ovat varmasti hävinneet. Hevonen vaikuttaa kyllä tällä hetkellä olevan ihan okei", Santanen kertoo.

Kilpailuun ilmoittaminen päättyy lauantaina 8. lokakuuta, ja lähtölistat julkaistaan maanantaina 10. lokakuuta. Suomalaisten osallistujien tuli ilmoittautua Hippokselle viimeistään maanantaina 3. lokakuuta.

Lähdön palkintosumma on 100 000 euroa. Ensimmäiseksi sijoittuneelle on luvassa 45 000 euron ykköspotti.

Santanen sanoo varmistavansa kaiken kahteen kertaan, ja hän kertoo selvittäneensä myös, että Ratu Royalen vakiokuski Olli Koivusella on oikeus ohjastaa tammaa EM-lähdössä.

"Jos Olli ei aja, emme osallistu lähtöön, että kyllä se ihan varma on", Santanen sanoo.

Perjantaina ajettava Euroopan mestaruus ei mahdollisesti ole Ratu Royalen ainoa koitos Ranskassa. Santasen itse kasvattama tamma on ilmoitettu myös tiistaina 11. lokakuuta ajettavaan 3-vuotislähtö Prix Kurseen. Lähtö on tarkoitettu 3-vuotiaille lämminverisille, jotka ovat tienanneet vähintään 10 000 mutta enintään 150 000 euroa ja jotka eivät olet voittaneet Group 1 -lähtöä viimeisen 12 kuukauden aikana.

"Emme vielä tiedä, pääsemmekö siihen mukaan, mutta jos pääsemme, ajamme molemmat lähdöt. En usko, että lyhyestä välistä muodostuisi ongelma tammalle, eikä ensimmäisessä lähdössä olisi kuitenkaan tarkoitus hullutella", Santanen sanoo.

EM-kilpailuun Santanen lähtee joka tapauksessa rauhallisin mielin.

"On kiinnostavaa nähdä, miten käy. Royale on kuitenkin Euroopan nopein 3-vuotias tamma, ja tiedän, että ranskalainen ratatyyppi sopii sille hyvin", Santanen sanoo.

Kilpailukutsut ovat luettavissa Suomen Hippoksen verkkosivuilla.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi