Yksi kaikkien aikojen jalostusjäteistä, Kerjacques kohtaa yhden kaikkien aikojen kilpatammoista, Roquepinen.
Yksi kaikkien aikojen jalostusjäteistä, Kerjacques kohtaa yhden kaikkien aikojen kilpatammoista, Roquepinen.Kuva: René Jolivet

Roquepinen ja Kerjacquesin kohtaaminen

Onnistuiko kuvan astutus?

Kyllä. Siitä syntyi sen ajan mittapuulla erinomainen kilpatamma Hague.

Roquepine (Atus II - Kairos) oli kivenkova kilpatamma, joka pesi kolmen vuoden aikana 1967-1969 kaikki,  mihin kisaan vain osallistui.

Roquepine oli myös hyvä siitostamma. Kaikki Roquepinen jälkeläiset, yhteensä neljä,  eivät kuitenkaan olleet samalla viivalla.  Esikoinen nousi omaan ulottuvuuteensa. Esikoinen,  tulos tamman Amerikan matkasta ja kohtaamisesta Star's Priden kanssa oli ranskalais-amerikkalainen ori Florestan.

Florestan on omalla tavallaan kuvaava kappale ranskalaista ravijalostusta.  Alkuun ori ei päässyt kotimaassaan Ranskassa edes kilpailemaan, mutta lopulta siitä tuli siellä vähintään yhtä iso jalostusjätti kuin isästään Kerjacquesista.  Amerikkalaisverellä oli osuutta asiassa, vai oliko? Torstaina 20.4. ilmestyvässä Hevosurheilun jalostusnumerossa Haras d'Emin omistaja Paul Essartial pohtii missä jenkkiveren kanssa mennään nyt.  Essartialin kaikkien aikojen suosikkiori on - Kerjacques.

Harvinaisesta kuvasta kiitokset pihassa astutuspäivänä kameran kanssa olleelle hampaiden raspaajalle, René Jolivetille ja jalostussivustolle http://www.breedingtrotters.com/

Kahden vuorokauden lukuaika näköislehteen ei ole hinnalla pilattu. Saat sen hetkessä täältä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi