Suomenhevosten merkittävin esi-isä Murto syntyi 17. toukokuuta vuonna 1917 Vähänkyrön pitäjän Saarenpään kylässä pienviljelijä Juho Salmelle.

Samana syksynä, heti vieroituksen jälkeen Salmi myi Murron samassa kylässä asuneelle talokas Mikko Mullolle, joka puolestaan antoi varsan pojalleen Johannekselle (kutsumanimi Juho).

Mullot olivat tarkkoja hevosenpitäjiä ja kolmevuotiaana Murrolla alettiin ajamaan. Nelivuotiaana sillä kokeiltiin jo kilpailuissa, mutta tulos 2.14 ja sijoitus jäivät Vähäkyrön kilpailujen nelivuotissarjassa vaatimattomiksi. Murron komeat askeleet tekivät kuitenkin paikalla olleisiin heti vaikutuksen. Voitonmakuunkin Murto kuitenkin ehti vielä nelivuotiaana ja aika parani numeroihin 2.00.

Nelivuotiaana Murtoa tarjottiin Nurmossa myös kantakirjaan, mutta se raakattiin outotyyppisenä ja runsaiden valkoisten merkkien takia. Lisäksi huomautettiin, että sen harjajouhet ovat murtuneet ja kahtapuolen kaulan, ja katkenneita häntäjouhiakin oriilta löydettiin. Mullo ei olisi halunnut palata kotiin raakioriinsa kanssa ja hän koetti kotimatkalla tehdä siitä kauppaa, mutta Murto ei kelvannut kenellekään. Mullo vei siis Murron takaisin kotiinsa. Seuraavana talvena tilanne muuttui kertaiskusta, kun Murto voitti Laihian Nälkäjärven ajot ajalla 3.44/2000m. Aika oli vähän treenatulle viisivuotiaalle hyvä ja kun taakse vielä jäi paikallisia nimihevosia, niin nyt löytyi jo Murrollekin ostaja. Se siirtyi heti noissa raveissa maanviljelijä Jaakko Mukarin omistukseen.

Mukari oli kauppamies ja tammikuun 1922 aikana Murto ehti vaihtaa kolme kertaa omistajaa, ennen kuin löysi Vaasan markkinoilla pidempiaikaisen sijan vaasalaiselta liikemies Yrjö L. Leikkaalta. Leikas oli ihastunut oriiseen, vaikka sitä näytti kalvavan monet vaivat. Se oli kovasti alakuntoinen, kylkiluut törröttivät. Sen jokainen vuohinen oli rohtunut, karva oli pitkä ja vaaleankellertävä, vatsan alla oli kaksi kananmunan kokoista syylää, häntäjouhensa se oli hangannut lähes kokonaan pois, eikä harjajouhia ollut lainkaan. Harjankin se oli hangannut lähes kokonaan pois, ja loput jouhet siltä oli ajeltu.

Vaasalaisen eläinlääkäri Engelbergin ohjeilla ja lääkkeillä Murto alkoi kuitenkin muuttua. Syylätkin tippuivat kahdessa viikossa pois, kun Engelberg sitoi ne juurestaan häntäjouhilla. Ruokintaa vahvistettiin hiljalleen ja työajoa lisättiin. Murto voimistui voimistumistaan, pian saatiin nähdä, että se muutti jopa väriään. Vaaleankellertävä karva lähti kuin lakoamalla ja sen alta löytyi karva, jolla hevonen näytti kuin mustalla sametilla päällystetyltä.

Tämä heijastui myös oriin ravikilpailumenestykseen. Voittoja ja hyviä sijoituksia sateli, esimerkiksi kun se voitti Kivihuhtaan maantieajojen 5-6-vuotiaiden sarjan ajalla 3.25/2000m, oli samoissa kilpailuissa vain myöhempi ravikuningas Huovi sitä nopeampi. Syyskesällä se juoksi Nurmossa 3.18/2000m, viisivuotiaiden SE-ajan kiertoradalla.

Maaliskuussa 1923 Murto hyväksyttiin Vaasassa kantakirjaan, joskin sillä oli äänekkäitä vastustajiakin. Samana vuonna ori astui myös ensimmäiset tammansa. Vuosien 1923 ja 1924 aikana Murto teki tasaista nousua kohti huippua. Loppuvuodesta 1924 Leikas kohtasi liikeasioissa monta vastoinkäymistä, mm. Viipurin Jalkinetehdas Oy, jonka perustajia hän oli, oli menemässä vararikkoon. Kun samanaikasesti Murrosta esitettiin useita mainittavia ostotarjouksia, tuli oriin myynti väistämättä hänen mieleensä. Johtaja Eino Koskinen Mäntsälästä oli vakavin ostattelija, Leikkaan 150 000 markan pyyntiin hän vastasi 140 000 tarjouksella, mutta kauppoja ei syntynyt. Pian hän lähetti valmentajansa Kauko Eestilän Leikkaan pakeille 145 000 markan postilähetysvekseli taskussaan. Kun tämäkään ei tehonnut, tarjosi Koskinen 75 000 markkaa puolikkaasta. Ehtona oli, että ori siirtyy Eestilän valmennukseen. Nyt lyötiin kättä päälle. Kun Murron hintaa suhteuttaa, niin 150 000 markalla olisi vuonna 1924 saanut esimerkiksi sata lehmää tai viisi uutta amerikkalaista Cadillac-autoa.

Kauko Eestilän käsissä Murto teki lopullisen iskunsa valtakunnan ravurikärkeen. Vuonna 1925 se mm. löi juuri edellisenä vuonna Suomen ensimmäiseksi ravikuninkaaksi juosseen Huovin ja kävi kilpailemassa menestyksellä Ruotsissa sikäläisiä lämminverisiä vastaan. Sen ennätys parani jo numeroihin 3.12,2/2000m. Leikkaan ja Koskisen välit alkoivat kuitenkin rakoilla. Leikas koki, että Koskinen omi Murron ja esiintyi hevosen täysin omistavana.

Koskinen ja Leikas eivät päässeet keskinäisiin kauppoihin, mutta pian Leikkaan pakeille ilmestyi gentlemanni, joka esiteltiin hänelle viipurilaisen monimiljonäärin poikana. Tämä tarjosi Murron puolikkaasta 125 000 markkaa, mutta koska hänen rahansa olivat kiinni Saksasta juuri tulevassa sähkötarvikelastissa, hän kirjoittaisi summasta sekin, ja siirtäisi vakuudeksi Leikkaalle tullihallituksen makasiinissä olevia sähkötarpeita 250 000 markan edestä. Näin toimittiin ja kauppa tehtiin. Seuraavana päivänä pankissa ”miljonäärin pojan” nimi kerrottiin huonoksi ja sähköinsinöörin tarkastuksessa sähkötarpeet arvottomiksi. Tällä välin Murron puolikas oli jo kahdesti vaihtanut omistajaa ja ori oli nyt kokonaan Eino Koskisen omistuksessa. Kaupoista käytiin myöhemmin oikeutta, alioikeudessa Leikas voitti, mutta ylemmässä oikeusasteessa hävisi. Katsottiin, että Leikas oli täysin oikeuskelpoinen tekemään kaupat, eikä ollut Koskisen vika, kun ”miljonäärin poika” osoittautui huijariksi. Näin Leikas ei saanut minkäänlaista korvausta Murron puolikkaasta.

Ori jatkoi menestystään, se kävi pärjäämässä myös monta kertaa Ruotsissa, ja oli mm. mukana kun Tukholman uusi kesärata Solvalla vihittiin käyttöön 31.7.1927. Ravikuningas se oli vuosina 1926 ja 1929. Oman historianpaalunsa se löi myös Seinäjoen raviradalle, kun se lauantaina 13.7.1929 alitti ensimmäisenä suomenhevosena ”kolmosen”, eli meni alle 1.30 kaksi kilometriä. Paikalla on nyt Murron patsas. Ajan 29,4 löi vasta Lohdutus vuonna 1938. Oma sattumansa on, että päivälleen 73 vuotta myöhemmin, lauantaina 13.7.2002, Murron pojanpojanpojanpojanpoika Viesker alitti ensimmäisenä suomenhevosena 1.20-rajan.

Vuonna 1930 Murto siirtyi päätoimittaja Lauri Rinnan vetämän 41:n osakkaan Murto-yhtymän omistukseen, ja astui suosittuna siitosoriina aina kuolemaansa, vuoteen 1936 saakka. Ähky vei Murron suhteellisen aikaisin, 19-vuotiaana, ja Lauri Rinta kuvaili muistokirjoituksessaan tuntojaan: Juoksijain kuningas on kesken poistunut siunausrikkaalta työsaraltaan. Edelläolevan uutisen lukiessa valtaa hevosystävän, varsinkin sellaisen, joka on ollut lähellä tätä kuuluisaa hevosta, kaihoisa ikävän tunne, aivan kuin paras taistelutoveri olisi kaatunut.

Murto on suoraan isänä kahdelle ravikuninkaalle, Eri-Aaronille ja Valokkaalle, ja esiintyy tänä päivänä käytännössä kaikkien suomenhevosten sukutaulussa.