Teivossa ajetaan tällä tietoa kilpaa tiistaina. Arkistokuva: Hanna Laakso.
Teivossa ajetaan tällä tietoa kilpaa tiistaina. Arkistokuva: Hanna Laakso.

Teivon rata todettiin maanantaina kilpailukuntoiseksi

Teivo julkaisi maanantaina tiedotteen, jonka pääviesti oli, että kavioura on kilpailukuntoinen tiistain raveja varten.

Teivon henkilökunnan tukena ovat olleet Ari Kela ja Solvallassa ratamestarin tehtäviä tehnyt Arto Siika-Aho.

"Paljon on töitä tehty, mutta valmista tulee hyvissä ajoin, enkä usko, että viime tiistain vettymisvaaraa olisi. Kaviouralta on poistettu hienompaa ainesta ja tilalle on tuotu syksyistä säätä kestävää karkeampaa ainesta", Siika-Aho toteaa tiedotteen mukaan.

Viime viikon tiistaina Teivon ravit keskeytettiin rataolosuhteiden vuoksi ensimmäisen lähdön jälkeen, kun radan ei katsottu olevan enää turvallinen hevosille juosta.

Tämän viikon tiistain raveissaan Teivo tukee Roosa nauha -keräystä lahjoittamalla ohjastajille Roosat nauhat ja järjestämällä ravintola Grand Prixissä arpajaiset, joiden tuotto lahjoitetaan Roosa nauha -keräykseen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi