Kannen kuvassa Pasi Aikio ja Nimbus C.D. Kuva: Harri Lind.
Kannen kuvassa Pasi Aikio ja Nimbus C.D. Kuva: Harri Lind.

Tuntematon suuruus Pasi Aikio

Miltä tuntuisi saada elämänsä tilaisuus valmentaa hevosia Menhammarin kilpatallissa? Pasi Aikio elää unelmaansa.

Moni suomalainen ei tunne Tukholmassa syntynyttä, mutta Tornionjokilaaksossa kasvanutta Pasi Aikiota.  Hevoskaluston perusteella pian voi olla syytä.

Tallin ykkösnyrkki on tällä hetkellä Nimbus C.D., joka starttaa lauantaina Bodenin suurkilpailussa Norrbottens Stora Prisissä. Menhammarissa tasoa ja leveyttä kuitenkin löytyy laajalti.

Ytterstan puitteissa Aikiolla on tilaisuus nousta uudelle tasolle lajissa, jonka parissa hän on kulkenut pitkän tien.

”Tämä on joka lailla legendaarinen paikka”, Aikio korostaa. ”Aivan mahtava olla täällä töissä. Kaikki hoidetaan viimeisen päälle. Paikat ja henkilökunta.”

Pari vuotta sitten Aikio siirtyi Stefan Hultmanin ykkösmieheksi. Kun Hultman sai viime syksynä sydäninfarktin, palkattiin Aikio tallin valmentajaksi. Suuri osa Hultmanin hevosista siirtyi hänen treeniinsä ja nyt on tullut jo uusiakin valmennettavia.

”Hevoset ovat huippuluokkaa”, kolmesti legendaarisen Guldklockanin voittanut Aikio luonnehtii.

Lue Aikion mietteet elämänsä tilaisuudesta ja tulevaisuudesta keskiviikon Hevosurheilusta.

Lehti raportoi Oslo GP:n tapahtumista ja esittelee Trotting mastersia johtavan Oasis Bin, joka starttaa lauantaina Kymi GP:ssä yhtenä suosikeista.

Tilaa Hevosurheilu kotiisi.

Tai osta näköislehti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi