Suomen ensimmäinen Drift Festival tuo Vermoon hevosvoimia moottoriurheilun muodossa.
Suomen ensimmäinen Drift Festival tuo Vermoon hevosvoimia moottoriurheilun muodossa.Kuva: Jarno Unkuri

Vermossa uusi moottoriurheilukilpailu

Vermossa järjestetään Suomen ensimmäinen Drift Festival.

Kiinteistöjen huolto ja radanhoito ovat raviradoille suuri kuluerä. Tämän vuoksi radat ovat pyrkineet laajentamaan käyttöastettaan jo pitkään ja parantamaan toimitilojen käytettävyyttä myös ulkopuolisten tahojen keskuudessa. Eräs esimerkki Vermossa on tulevana viikonloppuna järjestettävä maamme ensimmäinen Drift Festival -autotapahtuma.

"Gymkhana Grid on Suomessa täysin uusi kilpailuformaatti, mutta maailmalla jo tunnettu", kertoo tapahtumaa järjestävä Riku Tahko. "Se on urbaaniin kaupunkiympäristöön sovellettu moottoriurheilukisa, jossa kilpaillaan kahdessa luokassa, nelivedossa ja takavedossa."

Rallicrossin EM-sarjassa ajava Tahko kertoo, että Suomen karsintakilpailun voittaja pääsee kansainväliseen finaaliin Etelä-Afrikkaan ja ajamaan esimerkiksi rallikuski Petter Solbergia vastaan.

Rata rakennetaan Vermon suurelle parkkialueelle. Lauantaina ajetaan harjoituksia ja luvassa on paljon oheistoimintaa. Sunnuntaina ajetaan aika-ajot ja kahden luokan finaalit. Alun perin tarkoitus oli nähdä myös ravikansalle tutut nimet kilpailemassa.

"Olimme suunnitelleet, että Janne Korpi ja Mika Forss olisivat ottaneet toisistaan mittaa auton ratissa, mutta Jannella on velvollisuuksia Hevoset Kaivarissa -tapahtumassa ja Mika ajaa Kuopiossa. Ensi vuonna uusi yritys, jos saamme tästä vuosittaisen tapahtuman Suomeen", Tahko paljastaa.

Lisätietoa Vermo Drift Festivalista täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi