Vantaalaisen AMG Stablen omistama Long Tom kilpailee perjantaina 320 000 dollarin palkintopotista Vernon Downsissa USA:ssa. Kuva: Totofoto
Vantaalaisen AMG Stablen omistama Long Tom kilpailee perjantaina 320 000 dollarin palkintopotista Vernon Downsissa USA:ssa. Kuva: Totofoto

"Tomppa" lähtee uuteen yritykseen perjantaina USA:ssa

Long Tom kääntää sivua raviohjelmassaan ja lähtee uuteen taistoon Vernon Downsin suurkilpailussa perjantaina.

Hambletonianin karsinnassa ikävästi johtopaikalta koko pelin laukkaan menettänyt suomalaistallin virtava ori ottaa nyt mittaa ikäluokan kovimmista nimistä.

Tim Tetrickin ajokkia vastassa on toinen suurta epäonnea Hambossa kärsinyt International Moni (Love You - Moni Maker).

Jimmy Takter sanoi pohtineensa liian pitkään tammatähti Ariana G:n Oaksiin osallistumisen, jonka se voitti, ja puolta suuremmalla palkinnolla ajetun Hambon välillä.

Nyt pohdinnat ovat johtaneet siihen, että Ariana G kohtaa pojat!

Takterin tallissa on myös Dr. Harry M. Zweig Memorialissa perinteitä puolustettavana. Tallin ori Bar Hopping 2016, ruuna Pinkman 2015 ja ori Father Patrick 2014 ovat käyneet voittamassa Zweigin. Ja aikanaan sen voitti myös International Monin emä Moni Maker.

Palkintopotissa on 320 000 dollaria. Nyt Amerikassa odotetaan Ariana G:ltä neljättä sakaraa Takterin tallin voittajien suoraan.

Mutta mitä tähän kaikkeen sanoo suomalaistallin Tomppa?

Lähtö juostaan lauantaina 4.45 Suomen aikaa. Lähtö on ravien kymmenes.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi