Mika Forss voitti MM-kiertueen toisena iltana Mohawkin ravien toisen kohteen peitsarilla nimeltä Dialamara. Kuva: Ilkka Nisula
Mika Forss voitti MM-kiertueen toisena iltana Mohawkin ravien toisen kohteen peitsarilla nimeltä Dialamara. Kuva: Ilkka Nisula

Mika Forssin superilta - kolme peräkkäistä voittoa vei johtopaikalle ajajien MM-kilpailussa Mohawkissa

Mika Forss kohosi ajajien MM:ssä pistejohtoon ajettuaan ikimuistoisen illan suomalaisessa raviurheilussa Kanadan Mohawkin raveissa.

Mika Forss voitti kolme lähtöä peräkkäin, kaksi peitsareilla ja viimeisen 40-kertoimisella suuryllättäjällä, 8-vuotiaalla ravurilla Mego Mossilla.

"Minun täytyy sanoa, I love Mohawk", Forss sanoi ja oli täyttä hymyä jo kolmannessa voittajahaastattelussaan.

Hän siirtyi kokonaispisteissä johtopaikalle. Forss johtaa 12 pisteellä Kanadan James MacDonaldia ja 20,5 pisteellä Yhdysvaltojen Marcus Milleriä.

Tiistaina MM-kiertue siirtyy Georgian Downsiin, joiden lähtölistat löytyvät laatikosta jutun alta.

1. Mego Moss (10)
2. Lmc Mass Oak (8)
3. Sky Lav (2)
4. St James Gate (1)
4. Grana Padanno (6)

MM 8

Mika Forss teki melkoisen taidonnäytteen ajajien MM-kilpailussa ja ajoi kaksi peräkkäistä voittoa peitsareiden ohjissa.

Jo kaksi vuotta sitten Australian MM-kisassa Forss näytti taitonsa peitsareilla ja Kanadassa taidot näyttävät puhjenneen täyteen kukoistukseen.

Mika Forss on kisamatkalla poikansa kanssa ja suomalaisjuhlijoita riittää muitakin. Kanadassa asunut Esa Lahtinen nähtiin voittoseremonioissa onnittelemassa loistavan illan ajanutta ja Lights Go Outilla toisen täysosumansa ajanutta Mika Forssia.

Mika Forss on saanut radan kommentaattoreilta koko illan suitsutusta hienoista ajoistaan. Varsinkin viimeinen voitto, jossa Forss lähti viimeisessä kaarteessa hyökkäykseen kolmatta rataa, sai arvostusta kanadalais- ja australialaisasiantuntijoilta.

Kanadan ajajien MM-kilpailut näytetään suorina pelikohteina Australian lounasraveissa SKY Television kautta.

1. Lights Go Out (2)
2. Miss Coco Luck (11)
3. Pretty Hot (6)
4. Justabit Mean (7)

MM 7

Mika Forss voitti MM-kiertueen toisena iltana Mohawkin ravien toisen kohteen peitsarilla nimeltä Dialamara.

Mika Forss ajoi kuin sisuuntuneena ensimmäisen lähdön liikenneruuhkista heti johtoon ja voitti kertoimeen 3,0 pelatulla peitsarilla.

Voittoseremonioissa vilahti myös nykyään Kanadassa asuva Liisa Vatanen pienen poikavauvansa kanssa juhlistamassa suomalaismenestystä.

"Hevonen oli todella hieno. En nähnyt ketään lähdön tapahduttua. Kaikki oli todella helppoa", Forss kommentoi voittoaan, joka oli tässä MM-kilpailussa hänen ensimmäisensä.

1. Dialamara (6)
2. Bugger Bruiser (2)
3. On Golden Ponder (1)
4. Harttattack (8)

MM 6

Ravureiden lähtö MM-kilpailun toisen illan avajaiseksi päättyi kanadalaisen James MacDonaldin perheen juhliin.

"Tietysti tämä tuntui minusta erityiseltä, kun koko perhe on paikalla hurraamassa ja kannustamassa", James MacDonald totesi Mohawkin raviradalla haastattelussa. Mystery Bet oli hänen voittoajokkinsa.

Suomen Mika Forssin Smoke Monkey lähti ykkösradalta niin hitaasti, että suomalainen kärsi pitkään liikenneruuhkista. Aivan lopussa Forss pääsi kääntämään kiriin ulkoradoille ja 4-vuotias ori pyssytti tulisesti viidenneksi.

1. Mystery Bet (7)
2. Windsong Magic (5)
3. Musical Spell (11)
4. Burnin Money (6)

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi