Harri Koivunen ja Björn Goop vaihtoivat kuulumiset pukukopin edustalla.
Harri Koivunen ja Björn Goop vaihtoivat kuulumiset pukukopin edustalla.Kuva: Leena Alérini

Perssonin Björs Frej suosikkina

Ensimmäisen Les Sang-Froid -kylmäverilähdön suosikki on ruotsalainen. Näin ovat asian ajatelleet ranskalaiset tipsaajat ja pelaajat, tosin sillä lievennyksellä, että "näistä hevosista on vaikea sanoa mitään". 

Eivät ranskalaiset metsässä ole. Myös Per-Gunnar Persson uskoo tyttärensä Annelie Lagergrenin valmentamaan ja Björn Goopin ajamaan Järvsjövikingin poikaan Björs Frejiin.  "Hyvä hevonenhan tämä on. Kyllä tässä voittoa odotetaan", jo kolme kertaa kylmäverilähdössä mukana ollut, ja kerran Lykketinderillä voittanut Persson sanoo. Goop itse oli maltillisempi, mutta arveli sen johtuvat pääasiassa siitä, että hän on "yleensäkin pessimisti".

Toiseksi eniten luotetaan toisen Perssonin veljeksen, Jan-Olovin valmentamaan Smedsbo Fakseniin, jota ajaa Frank Nivard. Hevoselta riisutaan kaikki neljä kenkää.

Kolmossuosikki on Norjan Finnskog Fokus.

Ruotsalaiset puolestaan tietävät Wik Emilin ja B.W. Modden koviksi hevosiksi.

Suomalaiset ovat kaikki "mustan hevosen" paikalla.

Kakkosradalta Pireuksella starttaava Harri Koivunen ei lähde kuvia kumartamaan. Hänellä on omasta mielestään kaikki mahdollisuudet.

"Yritän ottaa keulat. Sen jälkeen annan ne jollekin, jos annan", hän muotoilee.  Jompikumpi Perssonien hevosista voisi kuulemma tulla kysymykseen.

Iinan Maestroon luotetaan Paris-Turfissa suomenhevosista eniten. Johtuneeko siitä, että oritta ajaa ranskalaiskuski Matthieu Abrivard. Tässä vaiheessa päivää suomalaisille oli vielä epäselvää, hoitaako Abrivard myös lämmityksen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi