Max oli Kyrklundille tärkeä hevonen.
Max oli Kyrklundille tärkeä hevonen.Kuva: Leena Alérini

Kyra Kyrklundin olympiaratsu Max on poissa

Kyra Kyrklundin viimeisin menestysratsu Max (Master - Alpen Fürst) jouduttiin lopettamaan tänään perjantaina.

Maxilla havaittiin maanantaina alaleuassa patti. Eläinlääkäri tutki sen heti, ja koska patti ei ollut kivulias, sen kehittymistä päätettiin seurata rauhassa. Patti osoittautui kuitenkin aggressiivisen kasvaimen aiheuttamaksi.

Vielä torstaina Kyrklund liikutti vanhan ratsunsa kevyesti. Se oli pirteä ja hyväntuulinen, mutta ei kuitenkaan ihan normaali. Iltapäivällä se ei enää syönyt heiniään. Kipulääkityksen avulla Max vietti viimeisen yönsä herkkuja syöden ja parasta hoitoa saaden, ja tänään perjantaiaamulla se sai lähteä ikivihreille laitumille.

"Emme olisi uskoneet, että kaikki menee niin nopeasti. Päätöstä olisi ehkä voinut pitkittää kipulääkkeiden avulla vähän aikaa, mutta asia on meidän ihmisten hartioilla ja onneksi voimme päättää niin, että hevoset saavat lähteä ilman kipuja", Kyrklund sanoo.

Hän muistaa 22-vuotiaaksi ehtineen Maxin erityisesti suurena persoonana.

"Mä ratsastin sitä hevosta sen koko elämän ajan. Joka kerta se antoi tunteen, että tältä GP-hevosen pitää tuntua. Olemme reissanneet paljon pitkin maailmaa, ja kaikki kilpailut ja muut olivat hienoja sen kanssa, mutta silti tämä on tärkein asia. Meillä oli pitkä aika yhdessä", Kyrklund sanoo.

"Max oli aina kauhean rehti ja yritti aina parhaansa. Se teki enemmän kuin mitä se oikeastaan rakenteensa puolesta olisi pystynyt tekemäään. Se oli todella hyväluonteinen hevonen."

Kyrklund ratsasti Maxilla Pekingin kesäolympialaisissa kahdeksanneksi vuonna 2008 ja samana vuonna ratsukko oli kolmas maailmancupin finaalissa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi