Esa Ala-Sihto täyttää 60 vuotta 8.7. 
Merkkipäivä

Merkkipäivä: Ravien ilmapiiri kiehtoo

Timo Mahlamäki

”Isällä oli aina hevosia, samoin paapalla, joka teki 50-luvulla paljon hevoskauppaa savotoille. Olen ajanut hevosella vuodesta 1973, olin silloin 9-vuotias”, Esa Ala-Sihto sanoo.

Hänen isänsä työskenteli maataloustyönjohtajana Karviassa. ”Ojanperän Ahti oli siellä tallimestarina. Ojanperän Tuomo on minua vuotta vanhempi, olimme silloin leikkikavereita. Sieltä muutettiin äidin kotitilalle Laihialle. Olen ollut mukana Laihian Hevosharrastajissa ja myös oriyhdistyksessä.”

”Päivätyöni olen tehnyt Laihian maaseutusihteerinä 27 vuotta. Haaveilin, että kun täytän 60, alkaisin tehdä nelipäiväistä työviikkoa ja pitäisin keskiviikon vapaata. Näin saisin ajaa talvellakin hevoset valoisan aikaan.”

Cherokee C ravasi Vermossa 1997 montén SM-kisan voittoon Katja Luoman ratsastamana. Danny Vigil on myös jäänyt mieleen. Se ei ole numeroiden valossa paras, mutta teki parhaat juoksunsa minun itseni ajamana. Muistan myös Ylistaron ravit, joissa ensin ajoin kakkosen Turbo Powerilla. Jännitys laukesi siihen ja ajoin vielä kakkosen Fellow-pojalla.”

Tallissa asuu nyt kaksi hevosta; Cutlass ja 2-vuotias suomenhevonen Aina Ilonen. ”Cutlass on ollut meillä puolitoista vuotta. Aian Ilonen tulee aika kovalta emälinjalta, joka menee Marillaan. Kun lähdet hevosen kanssa raveihin, niin parasta siellä on ilmapiiri.”