Marjo Kivimaa on nähnyt raviurheilun monet kasvot. Vielä kaksi-kolme vuotta sitten hän vastasi Timo Nurmoksen valmentaman supertamma Lara Bokon hyvinvoinnista. Paluuta radoille tekevä ikäluokkatähti ehti kilpailla 22 kertaa, ja rahaa se juoksi käsittämättömät 910 206 euroa.
Jo ennen Lara Bokon ikäluokkakisojen ilotulitusta Kivimaa pääsi kokemaan Mika Forssin rinnalla suomalaisen raviohjastajan nousun huipulle. Hänen läheisimpänä ihmisenä ja lasten äitinä täysin erilaisesta perspektiivistä kuin mitä raveja seuraava yleisö tai kollegat tallialueella.
Vuosi 2024 on jo pitkällä, ja viime vuosina Kivimaan elämässä ovat puhaltaneet uudet tuulet. Se, mikä ei ole muuttunut, on arvostus ja kunnioitus raviurheilua sekä erityisesti hevosta kohtaan.
Siksi parhaillaan käytävä keskustelu raviurheilun tulevaisuudesta kiinnostaa myös Kivimaata. Hän toivoo, että keskustelua laajennettaisiin alan sisällä, ja tietoa hevosalan monimuotoisuudesta vietäisiin aktiivisemmin myös lajin ulkopuolelle.
”Jos ajatellaan vaikka poikkeuksellista huippuhevosta Lara Bokoa, tai eläkkeelle jäänyttä ruotsalaista raviruunaa, omassa arvomaailmassani niillä on yhtä iso merkitys”, Kivimaa aloittaa.
”Olen aikaisemmin tehnyt jonkin verran töitä lastensuojelussa sosiaalipedagogiikkaa hyödyntäen ja olen konkreettisesti nähnyt, millainen vaikutus eläköityneellä ravihevosella voi olla lapselle tai nuorelle. Se voi antaa heille täysin uuden suunnan elämässä, ja miten tärkeää se onkaan”, Kivimaa liikuttuu.
Marjo Kivimaa on paininut omien tulevaisuuden suunnitelmien kanssa koko kuluvan vuoden. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen radikaalit säästötoimet olivat yksi merkittävä syy siihen, miksi Kivimaan ja hänen pitkäaikaisen ystävänsä Helena Halisen kanssa perustettu lastensuojelualan yritys ei ole vielä päässyt aloittamaan toimintaansa, mutta sekin aika todennäköisesti vielä koittaa.
Yhteiskunnan säästötoimet laittoivat Kivimaalle hetkeksi seinän eteen, mutta hän on päättänyt kävellä siitä läpi.
”Jatkan sosionomin opintoihin, koska se tuntuu olevan oikea polku, jotta jossakin vaiheessa pystyn tekemään isommin sosiaalipedagogiikkaa lasten ja nuorten kanssa. Suurin haaveeni on, että pystyisin verkostojeni avulla tuomaan hevosen mukaan lastensuojelutyöhön. Samalla eläköityvät ravihevoset saisivat vastuuntuntoisen, merkityksellisen ja hyvän eläkekodin”, Kivimaa taustoittaa.
Sosiaalipedagogiikan idea on tarkastella yksilön kasvua ja kehitystä osana sosiaalisia yhteisöjään. Siinä yhdistyy yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä ihmisenä kasvu. Sosiaalipedagogiikan avulla kehitetään keinoja osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Yhteisössä yksilö huomioidaan ominaisuuksineen, ja oppiminen tapahtuu vertaisuuden sekä kohtaamisten kautta. Oppimisessa huomioidaan erityisesti tunnetietoisuus.
Lapsen ja nuorten kohtaamien haasteiden ennaltaehkäisyyn panostaminen olisi Kivimaan mielestä kaikista järkevin tie inhimillisen kärsimyksen ja eurojen säästämisen näkökulmasta. Hän kokee, että eläköitynyt ravihevonen lastensuojelutyössä avaisi yhtenä työkaluna mahdollisuuden auttaa lapsia, kun haasteita on jo ilmennyt.
”Varmasti monen muunkin eläimen, yhteisöllisyyden tai osallisuuden kautta päästään hyviin lopputuloksiin. En usko, että hevonen yksistään pelastaa maailman, vaikka ajattelenkin niin”, Kivimaa keventää tunnelmaa.
Kivimaa kertoo omakohtaisen kokemuksen siitä, kuinka jo ensimmäinen käynti hevostallilla vaikutti merkittävästi erään lapsen toimintaan.
”Tämän tarkkaavaisuuden ja keskittymisen haasteista kärsineen lapsen oli vaikea kuunnella sääntöjä. Hevonen on sen verran jännittävä jo pelkästään ison koonsa puolesta, että se herättää kiinnostusta ja kunnioitusta. Se sai nuoren kuuntelemaan ja keskittymään. Näitä onnistumisia haasteiden kanssa taisteleva nuori tarvitsee.”
Sosiaalipedagogiikka tarkastelee ihmisen kasvua sosiaalisena ilmiönä, eli kiinnostuksen kohteena ovat prosessit, joissa ihminen kasvaa yhteisöjen ja yhteiskunnan jäseneksi ja jäsenenä.
Kasvun lisäksi huomion kohteena on kasvatus, eli pedagoginen toiminta,
jolla sosiaalista kasvua tuetaan ihmisen elämänkulun eri vaiheissa.
Marjo Kivimaa on kiinnostunut sosiaalipedagogiikasta, ja erityisesti hevosen hyödyntämisestä yhtenä kasvun ja kasvatuksen apukeinona.
Väkisin ketään ei tuoda tallille, mutta useimmiten lapsen ja nuoren kiinnostus hevosia kohtaan on aitoa.
”Hevosen kanssa on lukematon määrä harjoitteita, joilla voidaan auttaa tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivää lasta tai nuorta. Siinä on vielä sekin juju, ettei asiakas ajattele, että tässä nyt harjoitellaan näitä juttuja hänen haasteidensa vuoksi. Harjoitus tehdään luontaisesti oikeastaan hänen tietämättään, miksi sitä tehdään. Kun toimitaan ravihevosten kanssa ja päästään ajamaan kärryistä, niin se voisi olla varsinkin monelle pojalle se kiinnotava juttu.”
Kivimaa painottaa, että jo pelkästään uusi ja erilainen ympäristö saattaa auttaa.
”Talliympäristö on tosi rauhallinen paikka, enkä minä ole ainakaan elämässäni keksinyt yhtään parempaa ympäristöä. Siksi palaan sinne aina uudelleen ja uudelleen. Se saattaa olla taianomainen päivä lapselle tai nuorelle, joka tulee sinne ensimmäistä kertaa”, Kivimaa arvelee.
Tarkkaavaisuuden ja keskittymisen häiriöt ovat vain yksi esimerkki lastensuojelun asiakkaiden haasteista. Toisessa ääripäässä voi olla yhteiskunnallisesti todella merkittäviä asioita, joista on paljon puhuttu mediassa.
”Jos mennään esimerkiksi nuorisojengeihin ja rikollisuuteen, väistämättä tulee mieleen, että monelta näistä nuorista puuttuu empatiakyky. Se ei todellakaan ole heidän syytään, vaan monesti elämässä tapahtuneet kokemukset useamman sukupolven aikana ovat tilanteeseen vaikuttaneet. Hevonen, kuten moni muukin eläin, on valtavan hyvä työkalu siinäkin asiassa, varsinkin ennaltaehkäisevässä työssä”, Kivimaa kokee.
Kun lapsen omat ajatukset ovat ehtineet mennä solmuun, asioita on vaikea lähteä purkamaan käyttämällä pelkästään yhtä ammattilaista hyväkseen. Kivimaa muistaa tapauksen, jossa nuoren yhteys hevoseen auttoi murtamaan patoja.
”Hän oli taitava hevosen kanssa ja kertoi kuinka olisi halunnutkin pienenä harrastaa jotain hevosiin liittyvää. Nuori koki tallilla, että hänen vuokseen nähtiin vaivaa ja tarjottiin mahdollisuus tehdä jotain hänelle tärkeää ja mieleistä. Tämä kirvoitti hänet kertomaan rankasta taustastaan”, Kivimaa kertoo.
”Psykiatreilla ja muilla ammattilaisilla on oma tärkeä roolinsa moniammatillisessa tiimissä, mutta joskus kuitenkin tallin kaltainen ympäristö voi nopeuttaa todella paljon luottamuksellisen suhteen luomista nuoreen”, Kivimaa jatkaa.
Monesti syrjäytymisuhassa olevan lapsen tai nuoren haasteet alkavat jo varhain koulumaailmassa. Ryhmäytymiseen panostetaan, mutta edelleen moni lapsista jää kaveriporukan ulkopuolelle. Lastensuojelun piirissä on paljon näitä nuoria.
Kivimaa on kohdannut tilanteita, joissa nuori ei arvosta tai kunnioita itseään. Usein myös vastoinkäymiset triggeröivät tai vievät asiakkaan motivaation keskivertonuorta herkemmin.
”Useimmiten lastensuojelun piirissä olevia nuoria yhdistää heikko itsetunto, vaikka moni heistä ei sitä ihan aluksi välttämättä ymmärrä tai sisäistä. Ison eläimen kanssa onnistuminen ja positiivisten kokemuksien saaminen voi olla yllättävän käänteentekevä juttu. Toisaalta pettymysten sietäminen on monelle nuorelle todella vaikeaa. Eläimen kanssa näitä tilanteita pääsee harjoittelemaan.”
Hevostilalla lasten kanssa työskentelyä Kivimaa pitää ihanteellisena kasvu- ja kehitysympäristönä, kunhan hevonen on turvallinen ja toimiva, minkä lisäksi ohjaajan ammattitaidon pitää näkyä sekä hevosen että lapsen suuntaan.
”Talliyhteisö luo spesiaalin yhteisön esimerkiksi syrjäytymisuhassa olevien nuorten osalta. Vuorovaikutustaidot kehittyvät, ja samalla oppii ylipäätään toimimaan yhteisössä. Ei siellä keskustella, mistä taustoista lapsi tulee tai paljonko vanhempien pankkitilillä on rahaa.”
Kivimaa tiedostaa, ja on joutunut jo moneen kertaa toteamaan, että hyvinvointialueiden lastensuojelu- ja sosiaalityössä asiat etenevät hitaasti. Siksi hän toivoo, että laji itse ottaisi esille mahdollisuudet, mitä kaikkea hevonen voi yhteiskunnalle tarjota.
”Yhteiskunnallisella tasolla sosiaalipedagogiikan soveltaminen hevosten avulla tuo varmasti myös hyväksyntää ja ymmärrystä sen suhteen, että raviurheilu on paljon muutakin kuin pelkästään hevosen juoksemat lähdöt ja ansiot uran aikana. Henkilökohtaisesti yhteistyön onnistuminen hevosen ja nuoren kanssa tuntuu samalta kuin olisi jonkun ison lähdön voittanut”, Kivimaa päättää.
Eletty elämä on synnyttänyt ajatuksia
Marjo Kivimaa uskoo, että raviurheilussa on paljon perheenäitejä, jotka kokevat oman elämänpolkunsa ainakin osittain samalla tavalla kuin hän.
Varmasti se on monessa muussakin hevosperheessä ollut melkoista Jaakobin painia, kun lapset ovat joutuneet kasvamaan hevosten ehdoilla”, Kivimaa alustaa. ”Se iänikuinen huono omatunto, joka minullakin oli lapsien ollessa pieniä. Tuntui, että on aina väärässä paikassa, eikä riittänyt aika, koska hevoset sitovat sitä niin paljon. Päivärytmi ja vuosikalenteri pyörivät hevosten mukaan.”
Kivimaan lapset ovat kasvaneet nuoriksi aikuisiksi. Vanhimmasta pojasta Markuksesta on jo kuoriutumassa kovan luokan raviammattilainen. Kaksosista tytär Meeri on Kivimaan mukaan ikuisesti hevostyttö, ja poika Miika on ainakin tässä vaiheessa valinnut tien, johon hevosmaailma ei kuulu. Tunnollisuus paistaa hänestä kuitenkin kauas.
”Nyt voin todeta, miten upeat aikuiset lapset minulla on. He osaavat tehdä työtä, ja ovat kaikki tykättyjä työpaikoillaan. Lisäksi he arvostavat eläimiä. Mielestäni hevosten kanssa touhuaminen on lapselle ja nuorelle hirveän terveellinen ympäristö. Kasvava nuori pääsee näkemään, mikä kaikki työ ja vaiva hevosten eteen tehdään. Meidän perheessä raviurheilu on aina ollut tietenkin vielä isompi intohimo”, Kivimaa nauraa.
Lastensuojelutyössä hän on nähnyt paljon toisenlaisia tarinoita.
”Olen joutunut tosi paljon miettimään, miten lastensuojelun lapsiin saisi valettua sitä tekemisen motivaatiota. Mistä keksii heille sen oman jutun ja intohimon. Monelta nuorelta se ponsi valitettavasti puuttuu. Tosiasia kuitenkin on, että meidän kaikkien on itse tehtävä se alkuponnistus, ei kukaan voi sinua määräänsä enempää siinä auttaa. Ei sen tarvitse tietenkään olla aina hevonen, mutta kuuluminen johonkin ja osallisuuden tunne on meille kaikille ihmisille tosi tärkeä juttu.”
Marjo Kivimaa toivoo, että hevoset voisivat sosiaalipedagogiikan apuvälineenä muuttaa tulevaisuudessa nuorten usein karua ja rajua maailmaa.
”Hevonen on parhain työkaveri, mitä voi toivoa. Se on paljon antanut, mutta on se paljon myös ottanut. Silti hevoset ja raviurheilu ovat olleet lasteni jälkeen tärkeintä elämässäni aina, ja tulee aina olemaan. Toivottavasti pääsen käyttämään hevosia työelämässäni apuna tulevaisuudessa”, Kivimaa päättää.
Muokattu 23.9. klo 11.00: Tarkennettu tekstistä kohtaa, jossa kerrotaan Kivimaan perhesuhteista.