Heinäkuussa tehdään heinää ja ilmeisesti siksi Suomi pysähtyy. Tosin kaupunkitalleille heinä vain mystisesti tulee jostain ja nuoriso ihmettelee termiä heinänteko. Heinähän kasvaa, ei sitä tarvitse tehdä! Itsekseen kääriytyy muoviin ja analysoituu. Silti koko Suomi on heinäkuussa hiljentynyt aivan kuin heinänteko koskettaisi kaikkia.
Alapulikat. Se oli perheen pienimpänä lapsena minun tehtäväni, ehkäpä ensimmäinen kesätyö. Siitä ylenin kahvinkeittäjäksi. Kun viimein tulin heinähankoikään, meille ostettiin paalain. Vähän sen jälkeen vetosin jo auliisti heinänuhaan ja pujoallergiaan välttääkseni paalien nostelemisen. Sitten heinänteko loppui. Se vasta helppoa olikin!
Leipätyössäni opettajana minulla on ruhtinaallisesti lomaa. Sitä aikaa, jolloin olen lasten kanssa kotona kolmisin, kun mies on vielä töissä, kutsun arkilomaksi. Se on sitä, kun arki rullaa ihan samanalaisena kuin aina ennenkin eikä kukaan juurikaan vedä lonkkaa. Hoidetaan asioita ja tehdään kaikkea mitä ennenkin sillä erotuksella, ettei käydä työssä eikä tarhassa. Sillä tavalla minusta tuntui lapsena, että vanhempani viettivät kaikki lomansa: heillä oli aina jokin projekti, jota tehtiin ja jonka loppuunsaattaminen saneli päivärytmin. Päivän päätteeksi mentiin saunaan ja mahdollisesti uimaan. Meillä ei ollut kesämökkiä. Oli vain isäni syntymäkoti maalla, missä maatyöt odottivat tekijäänsä – eli meitä.
Minun mielestäni loma on parhaimmillaan sitä, että saan nauttia arkisesta elämästäni ilman työssäkäynnin velvoitetta. Siksi ahonlaitaa kävelevä Suomi ottaa päähän, koska esimerkiksi asuinalueemme ihana asukaspuisto menee heinäkuuksi kiinni. Heinäkuussa ilonamme on ainoastaan maksullinen loma-Suomi, joka on kyllä pullollaan hiekkalinnaa ja härveliä, mutta siitä saa sitten maksaakin. Heinäkuu kotipihan hiekkalaatikon, lähikaupan ja asukaspuiston virikkeiden luomassa kolmiossa riittäisi ohjelmaksi pitkään!
Meidän perheemme ei siis pakene yhdellekään kesämökille leikkimään, että nauttisi suunnattomasti käyttäessään kolminkertaisesti aikaa selviytyäkseen tavallisista asioista kuten vessareissusta, peseytymisestä tai tiskaamisesta. Mikä kumma siinä mahtaa ihmisiä rentouttaa? Jos ei ole mahdollista lähteä kauas-kauas pois rentoutumaan, paras paikka rentoutua on tehdä se kotona. Työleiriä täälläkin piisaa.
Sen sijaan arkikotiloma ei ole täydellinen, koska siitä tuppaa puuttumaan yksi merkittävä asia: hevoset. Yllättävän moni kaipaisi säännöllistä ratsastuselämää myös kesällä, sen sijaan hevoset ovat joko laitumella tai tallit järjestävät pelkkiä kesäleirejä eikä vakiotunteja enää pidetä. Harrasta siinä sitten aktiivisesti, vaikka aikaa olisi! Vain oman hevosen omistavat saavat nauttia siitä, että heillä on aikaa harrastukselleen ilman, että työssäkäynti häiritsee sitä. Tosin hekin kaipaavat lomaa – hevosestaan. Luoja tietää, minä ainakin kaipasin!
Nyt minulla on ensimmäinen kesä vuosikausiin ilman omaa hevosta ja se tuntuu erikoiselta. Hevonen oli rutiinientekijä. Nyt ratsastuskoulu on kiinni eikä hyttysmyrkkykauppaan ole asiaa. Kaksi pientä lasta pitävät kyllä huolen siitä, että elämä missä tahansa muistuttaa eräänlaista työleiriä. Hevosen kanssa puuhailu kieltämättä piristäisi. Tosin hevosettomuuden mukanaan tuoma vastuuttomuus vapauttaa tämän kesäloman toisenlaiseksi kuin lukuisat aikaisemmat.
Kesä on kaikilla, mutta hevosia ja heinää vain toisilla. Minun onnekseni hevoskesälomittajaa tarvittiin eikä tästä kesästä tullut täysin hevoseton. Vaikka mieheni varmasti siitä haaveilikin.