Maailma on sekaisin ja se vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin. Allekirjoittaneen mielestä raviurheilua on kuitenkin eletty päivä kerrallaan jo vuosikymmeniä, joten ravien nykytilanne ei ole pelkästään maailman tilanteen syytä. Oma etu on mennyt ja menee yhä yhteisen edelle.
Tulevaisuuteen pitää uskaltaa katsoa ja koviakin päätöksiä pitää tehdä, jos haluamme, että raviurheilua enää jatkossa on. Jos kysytään määrätyiltä piireiltä, raviurheilu saisikin loppua ja kaikki hevoset pitäisi päästää vapaiksi. Omien tulevaisuusajatusteni lähtökohta on kuitenkin seuraava: hevoset tarvitsevat ihmisiä ja ihmiset hevosia. Erittäin hyvä lajien välisen yhteistyön muoto on raviurheilu. Uskon, että raveja ajetaan jatkossakin, vaikka lähtöihin ei ravipelejä pelattaisikaan, mutta jos taas ravihevoset loppuvat, loppuvat ravipelitkin sataprosenttisella varmuudella.
Nyt olemme siinä tilanteessa, että nykykehityksellä hevosihmiset muuttuvat harrastajiksi, jotka järjestävät omia paikallisravejaan eri puolilla Suomea, mutta ilman totoa. Pelkään, että tuo aika on erittäin lähellä, sillä kasvattajien ja omistajien määrät ovat putoamassa äkkijyrkästi.
Nykykehityksellä hevosihmiset muuttuvat harrastajiksi, jotka järjestävät omia paikallisravejaan eri puolilla Suomea, mutta ilman totoa.
Mielestäni ensimmäinen asia, joka pitää saada kuntoon on ravi-ihmisten usko hevoskasvatukseen. Jotta emme eläisi vain tässä päivässä ja hetkessä, hevosten halpatuonti länsinaapureista olisi saatava loppumaan, ainakin joksikin määräajaksi. Suomeen ei saa tuoda enää yhtään halvan kruunun kilpahevosta eikä siitostammaa. Se, miten tämä toteutetaan käytännössä ei ole minun käsissäni, vaan niiden, jotka asiaan voivat vaikuttaa – ja niitä ihmisiä riittää Hippoksessa, hevosenomistajien yhdistyksissä sekä vaikkapa ravivalmentajissa.
Helpointa olisi aloittaa kylmäveristen tuonnin kieltämisellä ja jo täällä olevien tupsujalkojen kilpailumahdollisuuksia kaventamalla. Kuka kertoisi minulle vihdoinkin kaksikymmenvuotisen kyselemiseni jälkeen, miksi Suomessa voi kilpailla lähes kaikissa raveissa kylmäverisillä, mutta Ruotsissa ja Norjassa suomenhevosilla vain muutamissa lähdöissä vuosittain? Sanomattakin on selvää, että suomenhevosia ei edellä mainitusta syystä osteta Ruotsiin eikä Norjaan.
Jos suomalaista raviurheilua ei voida ilman suhteellisen suurta ulkomaankauppaa ylläpitää, ravien määrää pitää vähentää. On housuihin päästämisen paikka, jos vajaat sarjat pyritään täyttämään ulkomaan tuonneilla – vähän aikaa lämmittää, mutta sitten kylmää entistä enemmän, kun oman maan varsamäärät ovat romahtaneet. Palkinnot ovat tällä hetkellä suoraan sanoen hyvät, joten niitä harjaamaan tuodaan hevosia, joita me emme tarvitse, ja jotka suoraan vaikuttavat vaikkapa varsakauppaan Suomessa. Jos lähtöjä vähennettäisiin, niistä vapautuneet palkintorahat voisi siirtää ajettavien lähtöjen kakkos-, kolmos- ja nelospalkintoihin – ei ykköspalkintoihin, koska ne ovat tällä hetkellä riittäviä. Näin ”hyvää” jaettaisiin laajemmalle alalle.
Toinen ehdotukseni valoisamman tulevaisuuden saavuttamiseksi olisi ratojen välinen yhteistyö sarjojen laadinnassa. Ehdotin 15 vuotta sitten (”Nappisarjoja, kiitos”, HU 15.10.2008) Suomen jakamista viiteen alueeseen, joiden radat laatisivat kyseiselle alueelle kaikki sarjat vuorokuukausin. Tuolloin olin myös erään hevosalan järjestön kautta yhteydessä ratoihin ja ehdotin tapaamisia ehdottamani järjestelmän tarkemmaksi selittämiseksi. Yksikään rata ei ollut kiinnostunut, ilmeisesti sen takia, että sillä hetkellä ainoa päässä pyörinyt asia oli vain seuraavien ravien järjestäminen. Ilokseni olen seurannut, että tänä päivänä lännen raviradoilla on vihdoinkin ymmärretty ratojen välisen yhteistyön merkitys.
Onnittelut vielä kaikille ravi-ihmisille, jotka ovat tämänkin menneen vuoden aikana kunniamerkkinsä saaneet. Teitä on paljon. Toivottavasti palkitsemiset ovat merkki paremmista ajoista, eikä lopun alusta.
Marko Vuolukka
Toisen polven hevoskasvattaja, Rauma