Lännen radat ovat tässä linjauksessaan päättäneet pitää kiinni ponilähtöjen järjestämisen volyymista: pääsääntöisesti kaksi ponilähtöä/ravit ja ainakin Teivossa ja Metsämäessä tullaan järjestämään myös poniravit vuoden 2025 aikana. 50 euron palkinnolla kaksi ponilähtöä onnistuu ravipäivien yhteydessä järjestettäviin lähtöihin suunnatulla palkintotuella, joka pysyy entisellä tasollaan, yhteensä 220 euroa. Tarkkaa taloutta on pidettävä, ratojen toimintatuen leikkaukset väistämättä supistavat radan toimintaa.
Mitä tulee palkintoihin, lasten mielestä tärkeintä on, että kolme parasta saa ruusukkeen.
Miksi kaksi lähtöä on lopulta parempi kuin yksi? Poniraviurheilu on lasten harrastus, jossa kilpailumahdollisuuksien määrä on lajin menestyksen kulmakivi. Resurssin jakaminen kahtia kaksinkertaistaa kilpailumahdollisuudet. Siksi kaksi on parempi kuin yksi. Tätä uudistusta tai ehdotusta on suunniteltu yhdessä Suomen Poniraviyhdistyksen ja Hippoksen ja nuorisovaliokunnan yhteistyössä. Päätöksen ponilähtöjen tarjoamisesta ja palkinnosta tekee kuitenkin lopulta aina ravirata.
Poniravit ovat harrastajalle turvallisin, taloudellisesti tehokkain ja mukavin tapa harrastaa. Ikävä kyllä ravipäiviin suunnattua palkintotukea ei voi säästää poniraveihin, vaan poniraveihin on voinut hakea tukea Suomen Hippoksesta. Tuki on ollut 100 euroa/lähtö. On helppo laskea, että tällä summalla ei poniraveja viikonloppuna järjestetä.
Poniravien järjestämisen haasteen ratkaisuun tarvitaan meitä kaikkia, meidän täytyy ajatella sitä ammattilaisurheilun sijaan lasten urheilutapahtumana. Keskusjärjestöltä tarvitaan valintoja ja priorisointia lajin aidon nuorisotoiminnan puolesta. Radoilta tarvitaan sitkeyttä löytää ratkaisuja, koordinoida ja uskoa siihen, että nuorissa on parempi tulevaisuus.
Meidän vanhempien ja myös harrastajien pitää osallistua ravien järjestämiseen, kumppanien hankintaan ja perehtyä sopivaan toimihenkilötehtävään. Kannetaan yhdessä vastuuta siitä, että meillä olisi poniravit ainakin jokaisella maakuntaradalla kerran vuodessa. Ei haittaa, vaikka ne olisivat vähän kotikutoisetkin. Vertailun vuoksi: Ruotsissa suuri osa ponilähdöistä ajetaan poniraveissa ilman rahapalkintoja.
Mitä tulee palkintoihin, lasten mielestä tärkeintä on, että kolme parasta saa ruusukkeen. Näin se toimii myös Ruotsissa. Kaikki muu on ekstraa. Se ei ole ihan hirveän paljon vaadittu. Meidän vanhempien tärkeä rooli on: kuljeta - kannusta - kustanna.
Irina Keinänen
Kirjoittaja on Suomen Poniraviyhdistyksen puheenjohtaja ja poniäiti