Hevosurheilun satavuotisjuhlavuosi on päättynyt. Vuotta juhlistettiin monin eri tavoin, muun muassa juhlaraveilla Vermossa, Elitloppet-juhlaristeilyllä ja Kuninkuusravit-juhlakirjan julkaisemisella Killerin Kuninkuusraveissa. Lehdessä juhlavuosi näkyi muun muassa juhlaliitteenä, erikoisartikkeleina, viikoittaisena nostalgiasarjana ja sen oheen lanseerattuna raviaiheisena sanaristikkona, verkossa asiantuntijoiden vihjekisan paluuna.
Vuoden aikana lehteä kehitettiin muutenkin. Rakensimme konseptin, jossa tietyt, keskeisiksi katsomamme aihealueet ja sarjat toistuvat sisällössä säännöllisin väliajoin. Esimerkkeinä voisi mainita kasvatuksen, omistamisen, amatöörit, nuoret, naiset ja montén. Sukulinjat, Vielä on virtaa ja Hevonen numeroina -sarjoja aloimme julkaista entistä säännöllisemmin. Palaute oli positiivista, ja samalla linjalla jatketaan.
Lehden kehittäminen ei kuitenkaan lakkaa. Hevosurheilu elää ajassa ja uudistuu koko ajan lukijoiden tarpeiden ja kiinnostuksen kohteiden mukaan.
Vuonna 2025 sisältöön palaa suosittu ravivalmennussarja, jossa esitellään valmennuksen eri osa-alueita niillä ansioituneiden valmentajien kautta. Nostalgiasarja muuttuu kuukausittaiseksi, sanaristikko jatkaa viikoittaisena elementtinä. Nostalgiannälkää tyydyttämään aloitetaan uusi juttusarja Elämän muuttaneet hevoset, jossa hevosihmiset muistelevat hevosen aiheuttamaa käännekohtaa elämässä. Hevosia sarjaan kerätään alkuvuodesta lukijoiden avustuksella.
Digitaalisuus on tänä päivänä tärkeä osa mediamaailmaa. Teemme edelleen painetun lehden suurella sydämellä ja pitkällä perinteellä, mutta luonnollisesti päivystämme jatkuvasti, mitä ravimaailmassa tapahtuu ja uutisoimme asioita nopeasti verkossa. Verkossa rikastamme lehden artikkeleita runsaammalla kuvituksella ja elävällä kuvalla. Kokonaan uuttakin verkkosisältöä on suunnitteilla.
Alkuvuodesta 2024 päivitimme mobiilisovelluksemme, ja älylaitteilla kaikki verkossa julkaisemamme sisältö on nyt helpoimmin luettavissa sovelluksen kautta.
Hyviä lukuhetkiä jatkossakin, oli kanavasi mikä tahansa!